Viimeisen viikon aikana oon päässy peuhaamaan paljon kavereiden kanssa. Viikko sitten kävin lenkillä ja leikkimässä parsonrussellinterrieri Ronin kanssa. Roni oli välillä hieman pelottava, mutta muuten mukava kaveri ja tuli paljon juostua. Roni kävi uimassakin, mä tyydyin vaan kahlaamiseen.
Sunnuntaina tapasin 9viikkoisen suursnautserin pentu Huldan. Näytin Huldalle miten osaan juosta kovaa ja hyppiä korkealle. Hulda oli kiva kaveri vaikka ei ihan vauhdissa pysynyt. Hulda oli myös tosi rohkee.
Maanantaina kävin leikkimässä Rockin kanssa. Oltiin samassa paikassa kun Ronin kanssa. Tää oli aivan mahtava paikka. Pehmeetä nurmikkoa ja hiekkaa. Kävin jälleen kahlaamassa. Löysin sieltä myös uuden kaverin. Emäntä ei ollu kovin tyytyväinen kun johdatin Rockin pahoille teille ja lähdimme katsomaan Rhodesian koiraa. Pienen suostuttelun jälkeen se lähti meidän kanssa leikkimään. Rocky suostui menemään emäntäsä luokse mutta mä en millään ois halunnut lopettaa leikkiä, varsinkaan julkkiksen kanssa. Koiran omistaja oli nimittäin Tapparan kanadalainen pelaaja Quinn Hancock, eli olen melkein sukua julkkikselle. Valitettavasti ihmiset sai mut huijattua paikkaan mistä emäntä sai mut kiinni.
Eilen kävin iltalenkillä Oonan kanssa, dalmatialainen. Oona on jo sen verran vanhempi ettei se jaksanut enää mun kanssa juosta. Oona löysi ojia missä pääsi uimaan, mut mä tyydyin pysymään lenkkipolulla. Kotiin lähtiessä olisin jäänyt Oonan kanssa leikkimään, mutta emännän lähtiessä autolla päätin kuitenkin lähteä perään ja kotiin syömään.
Saa nähä löydänkö tänää jotain kivoja kavereita...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti