tiistai 29. tammikuuta 2008

Sairastelua!

Mikillä on ollut aivan kamala ripuli, joka alkoi sunnuntai-maanantai välisenä yönä. En tiedä johtuuko ripuli syntymäpäivä luusta vai mistä. Takapäästä tulee ruskeaa vettä ja verta. Kyllä oli kamala lähteä maanatai aamuna töihin, kun tiesi että toisella on maha sekaisin. Koitin laittaa sanomalehtiä lattioille, mutta ei Miki enää osannut niille tehdä asioitaan. Olohuoneen oli pitänyt siistinä, mutta muuten oli koko kämppä seiniä myöten likainen, siinä se sitten meni siivotessa kämppää koko ilta ja koiraa ulkoiluttaessa. Töistäkin otin omaa lomaa 3tuntia.

Illalla ei enää ollut maha niin paha, joten annoin riisiä, jauhelihaa ja piimää eläinlääkärin ohjeen mukaan. Onneksi olin säästänyt kielenkietin vettä, kiitos Mirka vinkistä, sitä menikin hyvällä halulla. Ruokakin maistui illalla. Koira oli niin väsynyt puolilta öin kun itse mentiin nukkumaan ettei sitä saanut ulos. Yö saatiin nukkua rauhassa kaikki, mutta aamulla edelleen maha aivan löysällä, eikä taaskaan auttanut kun lähteä töihin. On se niin väärin, että lapsen sairastaessa saa töistä sairaslomaa, mutta koiruus pitää jättää yksin, vaikka toinen on vielä ihan lapsi =(

Mummo pääsee onneksi jo ennen kahta töistä niin pääsee Miki vähän aikaisemmin käymään ulkona, tänää kun ei voi töistä livistää. Iloa sairastelun keskelle... päästiin Mikin kanssa agilityn alkeiskurssilla, joten karsinnat sujuivat hyvin... ehkä emännän aktiivinen talkoourakin auttoi koska koirat olivat aika tasaväkisiä. Saa nähdä miten agility nyt sujuu reilun puolenvuoden tauon jälkeen... Tokoryhmäänkin päästää koeajalle. Toko ryhmästä on aika korkeat odotukset, tähtäimenä alokasluokka vuonna 2008/2009.

Vielä 1.5h ennekö pääsee lähtemään kotiin, tuskaisia minuutteja kun koira on yksin kotona.

maanantai 28. tammikuuta 2008

Työntäyteinen viikonloppu!

Lauantaina lähdettiin taas aamusta hakuileen. Emäntä päätti ottaa uutta haastetta kehiin. Mä selviydyin hyvin niistä haasteista ja löysin kaikki maalimiehet vaikka tällä kertaa ei enää viety niitä piilolle. Palkkiona oli tällä kertaa nakkia ja lihapullia mutta maistuihan nekin hyviltä. Taas niillä ihmisillä oli hauskaa, kun mä suoritin tehtäviä. Muut kuulemma juoksee maalimniesten luokse, kun mä otan välillä sellaisia ilohyppyjä suoraan ilmaan, mutta eikös se kuulu asiaan. Eiks tää oo sellainen laji, jossa ratkaiseen nopeus ja tyyli. Reenien jälkeen pääsin juoksemaan Viton (lacote) kanssa ja mummolla odotti Mila. Launantaina ei onneksi ollut muuta työtä. Mutta oli paljon leikkiä ja lenkkeilyä Milan kanssa.

Sunnuntaina olin aamusta emännän kanssa agilityn alkeiskurssin karsinnan kokeissa. Emäntää jännitti joten tais olla tiukka paikka. Mä en kyllä jaksanut stressata, vanhoista tutuista asioista. Meitä oli kentällä kerralla 8koiraa. Tuijotin emäntää ja yritin ymmärtää mitä multa halutaan. Ensin se jätti mut paikoilleen istumaan ja käveli jotaitakin metrejä ja tli takas palkkaamaan. Sen jälkeen istuin uudelleen ja nyt emäntä käveli jo sellaisen 15metriä pois mun luota jonne sitten sain luvan juost, kun emäntä kutsui. Muut koira odotteli siinä kentällä. Sitten mä kävelin emännän kanssa sellaisen koirakuvan läpi. Emäntä oli oikein tyytyväinen kun mä en tehtävien aikana pyytänyt ketään leikkimään mun kanssa vaan halusin katsoa mitä emäntä mulle keksii. Sitten mun piti vielä antaa vieraiden ihmisten tulla mun luokse, sitä mä vähän ihmettelin mut ei en sitten ollutkaan kovin pahoja.

Nyt kuulemma odotetaan tuloksia. Olin koko porukan nuorin, koska ikävaatimus oli 1v, yks oli 4vuottakin. Pari sai neuvoja painon tiputtamisesta, mulla ei onneks urheilullisena oo niitä ongelmia, vaikutin muutenkin kuulemma vilkkaalta ja ne oli sitä mieltä et mulla vois olla lahjoja nopeuslajiin. No anyway, vielä pitää odottaa miten käy. Pääsin sieltäkin mummolle, jossa oli Mila, joten loppu päivä kului eiliseen tapaan Milan kanssa leikkiessä ja lenkkeillessä, tänää rämmittiinkin oikein kunnon metsässä. Muilla tuntui olevan vaikeuksia päästä ojien yli ja niistä risukoista sain juosta ainakin tuplelenkin muihin verrattuna kun piti aina kääntyä takasin päin varmistaan missä ne muut on.

Nyt toivottavasti saan muutaman päivän huokaista ennen seuraavia työhommia.

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Syntymäpäivä matka!

Musta on tullut citykoira ja oon jo aika taitava siinä. Keskiviikkona kävimme kävelemässä Tampereen pääkatua ihmisvilinässä ja mä löyin sieltä Anun, mistä seurasi matka Anulle ja Milan kanssa lenkille, mikä oli mahtavaa.

Mutta siis itse asiaan. Torstaina isäntä hävis joskus tosi aikaisin. Emännän kanssa käytiin ihana lenkki järvenrannassa. Sen jälkeen mentiin emännän kanssa taas bussilla Tampereen keskustaan ja sitten sellaiseen paikkaan missä oli paljon ihmisiä. Sielä emänä neuvotteli jonkun tädin kanssa, joka istui lasin takana ja jälleen palasimme ulos. Ulkona jouduin kytketyksi erään liikkeen seinään ja emäntä hävis juoksu jalkaa. Mun ei auttanut kun istua ja katsella menoa Hämeenkadulla, joka sinänsä oli ihan mielenkiintoista. Tämän jälkeen kiirehdittiin emännän kanssa taas samaiseen halliin, jossa oltiin hetkisitten käyty, kuulemma rautatieasema. Silloin en tiennyt mitä se tarkoittaa mutta torstain ja perjantain aikana se selvisi mulle tosi hyvin.
Rautatieasema on sellainen paikka, jossa on pitkiä autoja, joissa ei ole pyöriä ja ihmiset ahtautuu niihin (kuulemma juna), niin myös me emännän kanssa. Mun ensimmäisellä junamatkalla siinä vaunussa oli kaksi koiraa mun lisäksi. Ensin oisin halunnut tutustua niihin, mutta koska se ei onnistunut niin päädyin nukkumaan emännän näyttämään paikkaan sen viereen. Vaikka matka kesti aika kauan 5tuntia ihmisten ajassa mä otin sen rennosti. Sain syödä kasvikrokotiilia, juoda vettä ja vaunun tyhjennyttä kolmentunnin matkustamisen jälkeen tehtiin emännän kanssa temppuja. Aika paljon siinä kulki ihmisiä edestakaisin, mutta koska ne ei tulleet mun luo niin enpä niistä viitsinyt välittää.

Elämäni ensimmäinen junamatka. 20min matkustamisen jälkeen osasin ottaa rennosti.
Periltä Oulussa löysin isännän, mikä oli tosi mahtavaa. Sielä oli tosi paljon ihanaa lunta, mutta myös kamala tuuli. Emäntä ja isäntä ei ollenkaan ymmärtäneet pinserin tuskaa siinä tuulessa. jäätyyhän sellaisessa myrskyssä sukukalleudet vaikka oiskin takkipäällä. Mä yritin kertoa niille tästä tuskasta vinkaisemalla ja menemällä seinien viereen, mut niitä tuntui huvittavan. Onneksi pian päästiin ihanan lämpöiseen paikkaan, joka oli kuulemma hotelli, se se vasta mahtava paikka onkin.

Etelän poika, pohoisessa. Fleecepuku ensimmäistä kertaa käytössä.
Hotellihuoneessa oli kaks sänkyä, joista toisen sain kokonaan itselleni, tosin mä halusin kanssa nauttia läheisyydestä ja yöllä hyppäsin isännän ja emännän jalkoihin, emännän mielestä se sänky oli kyllä aivan liian pieni kolmelle. Hotellissa sain myös iltaruuaksi emännän ravintola ruokia, ravintolan lautaselta. Isäntä oli kuulemma ollut hieman nolona kun emäntä oli halunnut tuoda mulle lihoja.

Herkut katosivat nopeasti lautaselta, joten todistusaineistoa ei löydy!

Makoisaa koiran elämää hotellihuoneessa.

Oulu oli sitä tuulta lukuun ottamatta kiva kaupunki. Pääsin juoksentelemaan lumessa mielinmäärin ja emännän ja isännän kanssa juostiin kilpaa, kyllä meillä oli lystiä kun oli koko perhe yhdessä. Perjantaina matkustettiin sitten takaisin kotiin. Silloin siinä yhdessä vaunussa oli parhaimmillaan 14 koiraa, mutta koska en niitä päässyt tapaamaan niin päätin nukkua. Kun koirat vähäni juna täyttyi jokaista paikkaa myöden ihmisillä, joten enää en saanut omaa tuolia, mutta oikeastaan viihdyin paremmin ihmisten jaloissa lattialla kun ahtaissa syleissä.

Rautatieasemilla oli välillä hyvä tarkistaa millaista porukkaa oli tulossa kyytiin.



Emännän kanssa otettiin torkkuja, isännän pitäessä vahtia. On se vaan niin rankkaa toi matkustaminen. Kyllä mun piti jo paluumatkalla välillä huokailla kun ei matka loppunut millään, mä en tajua mitä huvittavaa siinä on jos pinseri vähän huokailee...
Illalla sain herkullisen syntymäpäivä kakun. Mua ei kyllä ymmärretty ollenkaan, jouduin istumaan sen aikaan, kun emäntä kuvas. Oulun reissua kutsuttiin synttäri matkaksi, olen nyt siis 1-vuoden. Sain mä vielä lahjaksi taas ihka aidon luun
.

perjantai 18. tammikuuta 2008

Tokoilua

Eilen oltiin Milan luona melkein koko ilta ja kivaa oli. Käytiin pitkällä metsälenkillä, jouduttiin suihkuun, ei niin kivaa, mutta toisaalta sitä hajuakaan ei ois kestänyt. Illalla mentiin emännän, Milan ja Milan emännän sekä emännän kaverin ja niiden villakoiran kanssa tokoileen. Oli kivaa ja pitihän mun näyttää Milalle esimerkkiä miten hommat tehdään.

Emäntä ei kyllä palkannut mua niin tiheesti kun sai vinkkejä jos olin vinossa, joten jouduin viilaamaan pilkkua. Seuraaminen oli oikein mukvaa ja sivulla olo. Luoksetuloissa mä kyllä kerran mietin et jos oisin sittenkin päässyt Milan kanssa leikkimään, mut makkarat vei voiton. Lopuksi sain myös Anulta ja Paulalta namia, kun annoin niiden räpeltää mun hampaita. Illalla maittoi uni.

Aamulla sainkin nukkua pitkään ennekö lähdettiin Rockyn kanssa pitkälle lenkille, tänää oltiin melkein kahden tunnin metsälenkillä, vaikka Rocky meinasi yytyä kaikkeen siihen kepien hyppimiseen. Mila tuli tänää käymään, joten illallakin oli mukavaa luvassa. Kohta taas nukkumaan, jos vaan joku tajuaisi ruokkia tämän pinserin.

tiistai 15. tammikuuta 2008

Päivitystä

Vuoden 2008 alkuun on mahtunut monenlaista, on ollu epätoivon hetkiä ja myös onnistumisen hetkiä, sekä koiralla että omistajilla.

Heti vuoden alussa tuli eläinlääkäri reissu punottavien silmien takia ja kynnen, jonka Miki loukkasi vuodenvaihteen reissulla. Eläinlääkäriltä me omistajat saatin aikalainen kurinpalautus ja kehoitus palauttaa koiraa laumajärjestyksessä alaspäin, myös vinkkejä siihen saatiin. Onneksi varoitin että koira ei suhtaudu lempeästi jos sitä vieras alkaa tutkimaan ja Mikille laitettiin kuonokoppa. No reissu oli tiivistetysti siinä että Miki tärisi täynnä vihaa kuonokoppa päässä, kun ei päässy tilanteesta pois vaan joutui olemaan tutkittavana, kunnes lopulta alistui ja laittoi pitkäkseen eläinlääkärin syliin, mä itkin koska olin onnistunut sössimään koiran koulutuksen ja syyllistin itseni ja itkin lisää, sitten kuunneltiin neuvoja ja mä itkin lisää, Jouni yritti kysellä fiksusti neuvoja ja asiallisia kysymyksiä ja moitin koota itseni ja koira otti rennosti. Kotona piti aloittaa silmävoiteen laittaminen 3kertaa päivässä. Miki istui ensin paikalla ja sain toisen silmän laitettu sen jälkeen Miki päätti että nyt riittää ja minä noudattamaan eläilääkräin neuvoja kurinpalautuksesta ja ilmoittamaan koiralle että näin tehdään. Olin varmaan tosi vakuuttava silmistä valu vesi ja komensin. Kuitenkin tämä osoittautui hyväksi ja tarpeelliseksi, koska sen jälkeen Miki istui kiltisti paikoillaa, joka kerta kun laitoin silmävoidetta, ja hienosta käytöksestä sai makkaraa. Lopulta tiesi jo jääkaappia avatessani tulla paikoilleen odottamaan makkaraa. Kynsi saatiin hoidettua, vaikka eläinlääkärin määräämä kauluri ei päässä pysynytkään 15sekunttia kauempaa, vissiin oli liian iso malli.

Mikin veljen Alin blogista olen lukenut miten niillä on pidetty jääkautta. Jääkausihan toimiin siten että koira jätetään omistajien toimesta täysin huomiotta tietyksi ajaksi esim 1-3viikkoa, tietty lenkitykset ja ruoka annetaan koiralle normaalisti, mm. täältä löytyy lisää jääkäaudesta. Meillä jääkausi toimi toisinpäin, eli koira piti meihin jääkautta. Miki viihtyi paljon omissa oloissaan. Miki saattoi tulla sohvan etten istumaan saisko luvan tulla sohvalle, kun taputimme sohvaa ja pyysimme koiran sinne koira käänsi selkänsä ja meni omaan häkkiin nukkumaan. Jos kyse oli koulutus tai leikkitilanteesta Miki käyttäytyi normaaliin tapaansa. Nyt on jääkausi ohi ja Miki tulee esim. syliini jos istun lattialla.

Sitten niitä ihania mukavia hetkiä, joita tietty tulee paljon kun asustaa koiran kanssa. Ensimmäinen miköä on positiivinen asia on että komennettuani Mikiä niin käytös on muuttunut parempaan suuntaa monessa tilanteessa. Tammikuussa oli myös monta lumista päivää. Silloin oli ihana ulkoilla ja pelkästään nauttia pinserin ilosta lunta ja siitä löytyviä hajuja kohtaan. Välillä ihmiset varmaan ajattelivat mun seonneen kun nauroin ääneen kaduilla kun Miki keksi lumesta ja lumessa jotain kivaa. Miki myös meni kaikki ojat ja lumikasat huolella läpi ja ainakun pääsi vapaana juoksemaan lumi vaan pöllysi pinserin jaloissa.

Miki on myös hienosti löytänyt lumesta huolimatta lenkillä lumeen piiloitetut avaimet, hanskat ja muut tavarat mitä olen keksinyt. Esimerkiksi hanskojen tuominen piilopaikasta mulle on kehittynyt valtavasti. Nyt on taas kurjaa kun on kuraista ja sataa vettä tai räntää, onneksi Miki on kasvanut sen verran isommaksi pojaksi ettei enää niin pahasti protestoi vesisateelle, vaikkei edelleenkään siitä nauti, kaikki lumiset kohdat kyllä lenkillä käydään katsomassa ja mielellään kävelee sielä missä on lunta.

6.1 jatkui taas haku pienoisen joulutauon jälkeen. Mikillä on edelleen suuri into hakuiluun ja tosi taitavasti on maalimiehet löytänyt ja mennyt niiden luokse suoraan. Viime vuoden viimeisen kerran "jäljestyksestä" ei ole merkkiäkään. Vaihdoimme vuoden alusta L:n sydämen muotoiseen viemiseen, joka toimii hyvin. Viime kerralla maalimiehet oli jo todella hyvin piiloutuneet mm. lakanoiden alle, enkä varmaan olisi itse niitä löytänyt. Me olemme pysyneet kolmessa maalimiehessä/kerta, koska silloin on vielä into, itse en ole uskaltanut ottaa vielä 4. Katsotaan josko tällä tai ensiviikolla vaikeuttaisimme asteen reeniä.

Itse aloitin verkko-opiskelu vuoden alusta, katotaan jos saisin uusia vinkkejä koiran koulutamiseen.

torstai 3. tammikuuta 2008

VUOSI 2008

Hyvää tätä vuotta, niin kai ne ihmiset tapaa toivottaa! Mulla oli mielenkiintoiset ja rankat pari viimeistä päivää. Lauantaina lähdettiin emänän, isännän, Anun ja Milan kanssa jonnekin. Perillä selvisi että paikka on mökkikylä tai oikeastaan sellainen rivitalokylä. Perillä odotti vielä emännän ja isännän kaverit, jotka on meilläkin vieraillut useasti. Milan "isäk" tuli vielä seuraavana päivänä.

Meillä oli tosi mahtavaa, välillä päästiin metsään juoksemaan, välillä painittiin sisällä, välillä nukuttiin ja sit välillä oltiin ihan kaksinkin. Mä otin ihan rennosti ihmisten poissa olon, koska tiesin että ne tulee takaisin kuitenkin, eihän näin komeeta ja ihanaa poikaa voi jättää. Ei ollut kyllä kovin kivaa, kun Mila pissas ja kakkas lattialle ja sotki meidän kämpää, seuraavana päivänä mä opetin ettei sisälle kakita.

Ihmiset ei oikein tykännyt kun me ei Milan kanssa millään oltas maltettu nukkua, kun ihmiset nukku. Pitihän sitä leikkiä ja sitten välillä vahtia ettei Mila vaan mee emännän ja isännän viereen. Viimeinen yö sitten nukuttiinkin erillään, Mila pääsi yläkertaan, kun osas mennä rappuset ylös ja alas ja mä pääsin emännän ja isännän viereen.


Nelson kävi vierailulla sunnuntaina, mikä oli tosi mahtavaa. Me juostiin Nelsonin kanssa niin kovaa ettei Mila pysynyt perässä ja ihmisetkin meinas jäädä jälkeen. Mä loukkasin vähän jalkaanikin, mutta onneksi se ei menoa haitannut. Harmillista oli ettei Nelson voinut jäädä pidemmäksi aikaa kyläileen vaan joutui lähtemään illalla kotiin.

Useana päivänä oli kuulunut ylimääräisiä ääniä metsässä, mutta en mä jaksanut niistä kiinnostua, kun oli niin paljon kaikkea muuta kivaa. Maanantaina äänet lisäänty mutta ei mua ne sen enemäpää kiinnostanut, vaikka ihmiset olikin kiinnostuneita niistä väri-ilmiöistä taivaalla. Mä nautin kun pääsin yöllä ulos niin että oltiin Milan kanssa molemmat hihnassa ja emäntä keskitty vaan mun kanssa puuhaileen eikä antanut huomiota Milalle, kaiken lisäksi mä sain paljon namipaloja, kun tehtiin juttuja.

Tiistaina pääsin kotiin lepäämään ihan ilman Milaa. Ihmisetkin oli kyllä vähän aikaa poissa mutta illaksi tulivat takaisin. Kyllä oli rankat päivät mutta kivaa oli.

Kuvia joululta





Sain aivan ihanan paketin kotona, ah sitä avaamisen riemua:




jottei kenellekään jää epäselväksi mitä sieltä löyty niin tässä se on, aivan ihanan ilmakuivatun poronluun

Mummolla ja vaarilla saatiin vielä Milan kanssa paketteja, välillä piti yrittää avata yhdessäkin