maanantai 6. elokuuta 2007

Touhua ja tohinaa

Viikko on vierähtänyt vauhdilla, kun ollaan reissattu. Auto matkustusta on tullut jo enemmän kuin tarpeeksi. Matkustaisin mielummin muualla kuin takapoksissa, mutta ei auta sinne emäntä ja isäntä mut aina laittaa, jos vaan on ovet auki käytän tilaisuuttani heti hyväksi ja hyppään penkeille.

Olen saanut juosta vapaana kuin taivaan lintu mökeillä Kangasniemellä ja Hankasalmella, harmillista vaan ettei ilmat oo suosinut. Saari mökillä oli mustikoita, joita tuli syötyä jo melkein liikaakin.



Saareen mentiin myös veneellä, voi veljet se on mukavaa. Harmillista vaan ettei aina päässyt veneileen kun hyppäsin veneeseen. Toimin myös pelastustehtävissä. Kun tultiin saaresta tiistaina oli kamala myrsky. Pappa jätti meidät laiturille ja lähti soutamaan venerantaa. Isäntä meni sinne vastaan. Pappa ja isäntä näyttivät olevan hädässä veneen kanssa, joten mä päätin juosta veteen auttamaan heitä, siinä touhussa unohtu, että vedessä kastuu tassut. Pappa nosti mut veneeseen ja loppujen lopuksi mun pitäessä vahtia veneessä ihmiset sai veneen kiskottua oikealle paikalle.


Mikkelissä mä toimin filmitähtenä. Emäntä, isäntä, mummi ja pappa jätti mut ulos mennessään viinejä katsomaan Ollinmäen viinitilalle. Koska olin niin komea paikalle saapui turisteja ottamaan kuvia, kun istuin odottamassa perhettä.





Kissakosken kanavalla (luoksetulon vauhdikkuutta)









Papan sängyssä oli hyvä nukkua, tosin peiton alla oli hieman liian kuuma. (Hankasalmi)


Tylsää kun emännän ja isännän sänkyyn ei pääse, mutta mukavaa oli papan vieressäkin nukkua.







Agility reeneihin lähdettiin takaisin kotiin. Sielä oli taas kivaa, vaikka pidentynyt reeniaika hieman väsytti ja takana oli myös monen tunnin ajomatka.

Loppuviikosta ollaan oltu risukossa, jota emäntä ja isäntä kutsuu uuden kodin paikaksi. Mä en voi tajuta kuka haluaisi asua sellasessa risukossa, ruokaa (vadelmia) sielä oli kyllä paljon. Tänää sielä oli myös ihanalta tuoksuva dalmatialainen, tosin se ei tykännyt kun kävin sen takapuolella haistelemassa, mutta jos se ihanainen on sielä niin kyllähän mäkin voisin sielä asua....




Ei kommentteja: