Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus ja toisaalta taas tuntuu että se oli ihan hetki sitten kun päätimme pentulaatikosta mikä olisi meidän tuleva pinserimme.Tässä Miki on 5viikkoa, kuvan ottamisen jälkeen oli vielä kaksi viikkoa odottamista ennenkö saimme hakea koiran kotiin.
Toisessa kuvassa Miki matkussa sylissä kohti uutta kotia, josta alkoi kaikille uusi ja ihmeellinen elämä. Mikin pentu pantaa katsellessa ei uskoisi että se on joskus mennyt meidän koiralle ja ollut vieläpä niin iso, että jouduimme siihen lisäreiki tekemään.
Paljon on kuluneina kuukakusina tapahtunut kaikkien elämässä ja eritoten meidän yhteiselämässä. Tuntuu ettei siitä ole kovinkaan kauan, kun koira seurasi silmä tarkana meidän touhuja, eikä päästänyt meitä näkyvistään mihinkään eikä muutenkaan mennyt kovin kauaksi. Nyt murrosiän lähestyessä tuntuu että on ihan sama mitä temppuja lauman muut jäsenet tekee, jos herra löytää jotain kiinnostavaa, välillä taas koira yllättää ja tapittaa silmä tarkkana mitä kivaa seuraavaksi tehtäisiin.
Tänää aloitettiin uusi tottelevaisuus kurssi. Kurssin ohjaaja kehui koiraa kontaktin ottamisessa peruskontakti reenissä, reeneissä ohittaminen sujui suorastaan mallikkaasti, mutta reilu pari tuntia reenien jälkeen samantapainen ohittaminen lenkkipolulla ei onnistunut ollenkaan. Pentuagilityssä koira jatkoi "rataa" häiriötekijöistä, toinen pentu radalla vapaana, huolimatta ja kuunteli luoksetulo käskyä, tänää taas ei suostunut tulemaan lähellekään, että olisi saanut kiinni. Tuntuu että itse on ihan hukassa koiran mielen vaihtelujen kanssa. Pitääkö koiraa vapaana ja luottaa että se edelleen tulee luokse käskystä vai pitääkö koiraa kiinni siinä pelossa jossei se tänää tottelekaan...
Vaikka pentu kuvat on ihania katsella kuten myös koiran kehityksen seuraaminen sitä toivoo, että seuraava vuosi menisi vilahduksessa ohi ja saisi mukavan paikkansa lauman viimeisenä löytäneen koiran.
Tässä on meidän koira tällä hetkellä, painoa on lähes 14kg ja säkäkorkeus on 48.7cm, joten paljoa ei ole enää kasvun varaa.
2 kommenttia:
Mua niin harmittaa, etten tullu ottaneeks Alista enempi kuvia silloin ku se oli vauva. Niitä ois nyt todella hauska katsoa. Huomaa niin selkeesti miten toinen on ollu joskus oikeasti pieni ja ettei sitä aikaa saa enää takaisin. Mikilläkin näyttäis olleen ihan tarpeeksi tuota ekstra-nahkaa. :)
Omistajan komentti:
Se on uskomatonta mitä vauhtia pojat kasvaa. Tällähetkellä meillä on kotona uhitteleva murkkuikäinen kakara, joka välillä kuuntelee välillä taas ei.
Lähetä kommentti