Tiistaina käytiin tokoilemassa uudessa ryhmässä. Ryhmässä tehdään pieniä pätkiä yksittäin muiden koirien odottaessa autossa. Ihmiset katsovat ja antavat neuvoja ja palautetta. Tälläistä reeniryhmää olemme etsineet, jotta päästäisiin hiomaan asioita pikkutarkasti. Kovin paljoa ei Mikin kanssa tehty, lähinnä näytimme mitä ollaan tehty. Olin yllättynyt kontaktin määrästä, jota Miki piti. Autoon Miki ei olisi millään mennyt. Eipä siitä voi koiraa syyttää kun oli ollut kokopäivän yksin ja sitten vaan istunut autossa. Ryhmässä on toinenkin pinseri, toinen pinsku on reenannut jo vuoden siinä ryhmässä, on upea katsoa heidän yhteistyötään, toivottavasti mekin päästäisiin siihen.
Ulkoilu on tapahtun viime aikoina lähinnä metsässä Mikin juostessa vapaana. Hihnalenkillä Mikille on tullut ärsyttävä tapa vuhvutella toisille koirille, ohittamista pitäisi harjoitella lisää. Tokoryhmissä ohittaminen sujuu ongelmitta, mutta lenkillä tulee vuhvuttelua vaikka yritän ohittaa nakkia syöttämällä. Miki ei ole koskaan päässyt haistelemaan muiden kanssa hihnalenkillä ainakaan meidän ulkoiluttaessa sitä ja Mikin ollessa hoidossa olemme kieltäneet haistelun hihnassa.
Lukuisista yrityksistä en saanut lisättyä ulkoilukuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti