Tänää oltiin koko perheen voimin agility radalla. Ennnen agilityä käytiin emännän kanssa shoppaileen, tosi lelut jäi kauppaan kun mä en jaksanut niistä kiinnostua, kun esimerkiksi kissanruoka tuoksui nenään. Kauppareissulta tarttui mukaan kuitenkin niitipanta, mä kun oon kova jätkä ja kaupantekijäisiksi sain kantaa autoon naupanmahalihaksen.
Isännän piti ensin ohjata mua, kun emännän kävely on vieläkin vähän kummallista, mutta emännän omistushalu vei voiton ja niinpä työskentelin emännän kanssa. Tällä kertaa oli kivaa. Emännällä oli uusia herkkuja, lihapullia, jotka tuoksu hyvältä. Emäntä ja sen herkut oli paljon kiinnostavampia kuin muut koirat ja pitihän mun isännällekin näyttää mitä se menetti kun tyytyi katselemaan kentän laidalta. Tällä kertaa menin vapaanakin koko ajan, et aika hyvin 5kuukautiselta vai mitäs sanotte.
Tänää ensimmäinen tehtävä oli hyppy, putki, hyppy, hypyt oli kyllä taas vaan tylsästi estetolppien välistä juoksua, mä hoksasin paremmin kuin ne muut koirat sen putkeen menon. Sitten mentiin keppejä ja lopuksi vielä puomia, puomi on ollut pitkään tauolla, joten se hieman jännitti mutta ihan turhaan, koska lopussa odotti ihania herkkuja. Mun kaveri Rocky, joka kanssa en saa kyllä puuhailla agilitykentällä meni tosi hienosti sen puomin. Jälleen kerraan reenit loppui vielä kun ois ollu kiva tehä jotain.
Agilityn (aivojumpan) jälkeen lähettiin hiekkamontulle Rockyn kanssa reenaamaan lihaksia. Rocky harrastaa väsytys taktiikkaa eli ensin juostaan ja hypitään niin paljon kun jaksetaan ja sen jälkeen painitaan. Ekalla leikkikerralla Rocky ei uskaltautunutkaan painimaan ollenkaan, mutta nyt me pojat reenataan kaikki lihakset. Rockyllä on komee oikea suora, mutta mä osaan saksitekniikan paremmin. Tänää löydettiin myös '"motocrossrata" mentiin erikokosia hiekkakasoja ylös alas. Lopuks me juodaan samasta kupista, vaikka meille koitetaan laittaa erikuppeja.
Rankan päivän jälkeen maittaakin sitten unipehmeällä sohvalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti