Olen koittanut pitää kiinni siitä että vähintään kerran päivässä koirat pääsevät vapaanalenkille juoksemaan ja ilon ne osaavatkin ottaa irti. Nuka käy kerran viikossa agilityssä, lokakuusta alkaen aloitamme myös toisessa ryhmässä joten treeniä olisi luvassa kaksikertaa viikossa. Lokakuun alusta olen myös ottamassa halliavaimen lainaan joten pääsen treenaamaan myös Mikin kanssa lämmitettyyn sisähalliin.
Miki on käynyt kerran viikossa hakuilemassa, joinakin viikkoina kahdesti. Tokoa oon yrittänyt ottaa säännöllisen epäsäännöllisesti. kerran viikossa ollaan myös käyty koirien aknssa juoksulenkillä, lähinnä emännän kuntoa nostamassa. Ensi viikolla Nuka korkkaa näyttelyuran, ensimmäisissä virallisissa näyttelyissä ja seuraavana viikonloppuna on luvassa sitten jo toinen näyttely.
Hihnakäyttäytyminen on muuttunut ihan kamalaksi. Molemmat kävelee näisti kun on vain yksi koira mutta yhdessä pitää joillekin vastaan tulijoille haukkua, tosi raivostuttavaa. Vaunujen kanssa en mielelläni mene kahenkoiran kanssa, mutta kohtuullisesti koirat sen osaavat. Miki on oikeastaan loistava vaunuttelija, kuvittelee vissiin olevansa töissä ja kävelee nätisti rinnalla ja kiertää käskystä jos menee väärälle puolelle. Nuka kävelee kyllä reunassa mutta lähinnä niin pitkällä kun hihna antaa myöden eikä käskystä kierrä (osaa?). Mikillä on välillä kummia reunafobioita eli ei halua kävellä ojan puolella vaan pitäisi päästä kävelemään keskelle tietä.
Miki on myös ruvennut kieltäytymään aamu- ja iltalenkeistä. Saattaa olla 14tuntiakin sisällä, vaikka Nuka käy lenkillä, herra vaan makaa sängyssä ja nostaa korkeintaan päätänsä kun pyytää pihalle. Käskyttämällä Mikin saa sängystä alas jolloin luikahtaa häkkiin, sieltä käskyttämällä saa kodinhoitohuoneeseen ja ulos mutta kun ei vaan viitsis, joten useimmiten Miki jää sisälle jos ei pyynnöstä lähde ulos. Enemmmän Miki tekee tätä kun mies olis lähdössä koirien kanssa, mun mukaan sillä on suuremmat halut lähteä. Todella raivostuttavaa, mutta koska koira on sisäsiisti niin en viitsi ottaa tästä stressiä.
Sisäsiisteydestä puheen olleen neiti näppärä ei taas ole sisäsiistii!!! En voi käsittää neidillä on ikää 1.5v eikä pyydä öisin ulos kun on hätä. Tänäkin aamuna kaksi lammikkoa sisällä. Nuka ei edes litki vettä iltaa/yötä myöden ja iltaruuankin on saanut jo 20 aikaan ja illallal pääsee pissalle joskus 22-24 ja arki aamuisin mies herää joskus 6-7 et silloinkin pääsisi ulos, mutta siinä vaiheessa meillä on jo lammikoita, toisina öina saattaa olla ihan sisäsiisti yli 10tuntia kuten toissa yönä kun olin yksinhuoltajana. Jos Nukan laittaa häkkiin yöksi niinlattiat pysyvät kuivina. En käsitä mistä nyt on kyse!!! Ehkäpä saan ens viikonloppuna vastauksia...
1 kommentti:
Meillä oli yhdessä vaiheessa aivan samanlainen ongelma noiden yö lammikoiden kanssa. Netta teki sitä joka yö, lammikoita löytyi ties mistä.
Hermot siinä paloivat, olihan meidänkin neidillä ikää tuo puolitoista vuotta.
Onneksi tuo on nyt loppunut (koputan vähän puuta, niin ensi yönä löytyy lammikko) kokonaan.
Mutta toivotaan Nukan lopettavan sen iän kartuttua :)
Lähetä kommentti