sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Sylikoira

Meillä on Mikistä tullut sylivauva. Hoidossa ollessan Miki on viihtynyt ihmisten sylissä, mutta kotona ollessaan Miki ei kamalan paljoa ole sylissä ollut, nyt uudessa kodissa hieman enemmän kuin vanhassa.

Rakennusmelu ja naulapyssyllä ampuminen on pinseristä jotain aivan kamalaa muutenkin. Eilen Jouni ja isä laittoi listoja sisällä aamupäivän, kun mä olin kotona. Miki olisi ollut kokoajan punkemassa syliin kun istuin jossain lisäksi koko koira tärisi ja luikki häntä koipien välissä seinän vieriä. Koitin puuhailla mahdollisismman normaalisti, laittaa ruokaa ja siivota, mutta tietty hellyin aina kun istuin esim. koneella ottamaan koiran syliini, mikä voisi olla sen mukavampaa kun tuhiseva pinseri sylissä.

Paukkuarkuutta en muuten ole huomannut kun rakennusaikana sisällä. uuden vuoden raketit ei ainakaan viime vuonna aiheuttaneet mitään hämminkiä, muutenkaan ei luonnassa kuuluvista paukkeista ole ottanut itseensä, myöskään ulkona tehtävä ulkovuoren naulaaminen ei ole koiraa hetkauttanut, tai saunan rakentaminen, joka tapahtuu alakerrassa, koiran ollessa yläkerrassa.

Illalla klo 20.30, kun olin töissä kotona tapahtui jotain aivan käsittämätöntä. Miki, joka on ollut sisäsiisti 41/2 kuukautisesta asti sisäsiisti pissasi sisälle!!!! Olimme perjantaina ostaneet matot olohuoneeseen, josta toiselle Miki oli käynyt illalla pissaamassa, kuulemma oli vinkunut muutaman kerran, mutta ennenkö sitä oli keritty viemään oli pissannut matolle. En tiedä oliko pissaus protesti jostain, vai oliko yksin kertaisesti vaan kova pissahätä, vai jotain muuta. Miki oli käynyt ulkona klo16, jonka jälkeen oli juonut aika runsaasti. Koska kaupungissamme on vesikriisi eikä kraanavettä saanut juoda, oli Mikille sulatettu kielenkeitin lientä, jonka se oli juonut. En tiedä olisiko ollut tästä johtuva pissahätä, muuten koira vaikutti normaalilta.

1 kommentti:

Weera kirjoitti...

Aina ei löydy tohon pissaamiseen mitään logiikkaa. Jos muistat kun kirjoitin siitä, kun Ali viime talvena neljänä perättäisenä päivänä pissasi sisälle ihan vailla syytä. Sitten se loppui kuin seinään. Kyse oli vielä merkkauspissasta eli oli nostanut jalkaansa keittiön pöytää vasten ja suihkinut eri suuntiin.