Paljon on oppaita miten kouluttaa koiraa ja miten opettaa erilaisia tempppuja kuten istu, maahan jne. Kovin paljon ei kirjoiteta siitä mitä tehdä jos kiioira ei tottele tai käyttäytyy sopimattomalla tavalla. Kun on opetellut elämää ensimmäisen oman koiran kanssa on saanut huomata että on paljon kysymyksiä joihin ei löydä/saa vastausta. En kuvitellutkaan että koiran omistaminen on helppoa tai että olisi yhtä oikeaa vastausta tai tapaa toimia, mutta missä menee raja.
Koira oli ollut monen vuoden haave tai oikeastaan haave lapsuudesta asti, mutta ei ollut sopivaa aikaa. Rotu valintakin oli ollut pidemmän aikaan selvillä. Kun sopiva aika löytyi aloin järjestelmällisesti haalimaan kirjoja ja tietoa. Mikään kirja ei ollut valistanut tai opastanut mitä tehdä kun se oma ihmisen paras ystävä näykkii, murisee, puree. Ei oikein tiennyt mikä on pentuaikaan kuuluvaa käytöstä ja mihin tulisi puuttua. Kovin hankala oli saada keneltäkään ohjeita tai apuakaan.
Mikään ei ollut valmistanut siihen fyysiseen ja psyykkiseen kipuun, joka tulee kun koira ensimmäisen kerran hyökkää ja puree kovaa. Ei siinä tilanteessa osannut kun lähteä pakoon hoitamaan haavojani, minkä seurauksena ongelmat vissiin vain paisuivat, koska koira sai valtaa. Enää ei osaa edes sanoa montako kertaa itse tai perheen muut on juotunut purujen kohteeksi.
Mikään ei valmista siihen epätoivon tunteeseen, itsesyytökseen, häpeään tms, mitä tilanteista seuraa tuntuu kun olisi maailman ainut ihminen jolla on ongelmia koiran kanssa. Ohjeita on sadellut laidasta laitaan, kouluttajilla on käyty, itse opiskelua ja netti kursseja tullut käytyä. Välillä on parempia kuukausia ja sitä jopa unohtaa että naamaa nuoleva välillä rapsutuksia rakastava otus voisi mitään kurjaa tehdäkään. On tilanteita joita osaa välttää tai ns. ennalta ehkäistä, mitkä tietää olevan korialle vaikeimpia, mutta välillä tilanteet tulee aivan puskista ja aina tilanteet tulee ilman ennakko varoitusta, ei murinaa ei irvistelyä tms.
Pahimpia tilanteita ovat ne kun purujen kohteena on joku perheen ulkopuolinen. Koiramaailman mukaan otus toimii johdonmukaisesti, mutta oma ymmärrys, häpeän tunne, itsesyytökset tms. ei tunne käsitystä koiramaailma. Kukaan ei oo osannut varoittaa mitä tehdä kun sosiaalinen elämä kutistuu, entä miten käy haaveiden omista lapsista. Missä vaiheessa ihmisen paras ystävä ei ookaan ihmisen paras ystävä?
5 kommenttia:
Niinpä: mitä tehdä silloin, kun koira ei olekaan sitä, mitä sen oletettiin olevan? Kun kaikki ei mennytkään niin kuin piti?
Se on asia, jota jokaisen pitäisi pystyä miettimään jo ennen koiran ottoa. On pystyttävä henkisesti valmistutumaan kyseiseen tilanteeseen, ja se ei useinkaan ensimmäisen koiran kohdalla ole kovin helppoa. Miten valmistautua siihen, että kaikki ei mene niin kuin pitäisi, jos itsellä ei ole edes selvää kuvaa siitä, miten asioiden pitäisi mennä?
Tilanteessa kuin tilanteessa on kuitenkin tärkeää muistaa se lupaus, jonka on tehnyt koiran ottaessaan: "minä pidän tästä eläimestä niin hyvää huolta kuin ikinä osaan ja varmistan, että se saa elää koiranarvoista elämää tapahtuipa mitä hyvänsä."
Lisäisin tähän vielä sen, että jos koira ei syystä tai toisesta voi elää onnellista elämää, se tulee lopettaa. Eli kyllä jossain vaiheessa voi myös luovuttaa ja todeta, että koirassa on lähtökohtaisesti ominaisuudet sen verran pielessä, että sen ei ole mahdollista elää koiran arvoista elämää.
Muistaakseni Miki oli jo ihan pienestä pitäen aika ressukka, pahanan pohjimmainen, jonka ei ehkä olisi pitänyt selviytyä ollenkaan.
Muista, että kysymys ei ole teidän epäonnistumisesta, vain huonosta tuurista ja koiran jalostuksen epäonnistumisesta. Ja vaikka arjessa tuntuukin, että on ongelmien kanssa ihan yksin, niin tällä sitä ollaan!
Voimia...
Äh, nyt toi mun kommentti kuulostaa siltä, että olen sitä mieltä, että Miki pitäisi lopettaa. En ole.
Halusin vain sanoa, että sellainenkin mahdollisuus on, jos kaiken yrittämisen jälkeenkin koira on mahdoton, ylistressaantunut, pelottava ja vaarallinen.
Jaksamist Sanna, kirjoittelen sulle heti kun saan paremman näppäimistön, tää on surkee. Et ole yksin!
Jaksamist Sanna, kirjoittelen sulle heti kun saan paremman näppäimistön, tää on surkee. Et ole yksin!
Lähetä kommentti