Lapsenvahti

On rankkaa toimia lapsen vahtina, vaikka kyseessä onkin ihana pikkuinen Mila. Mila oli meillä torstaina hoidossa lähes koko päivän. Mä jouduin herään jo aikaisin aamulla emännän kanssa lenkille, kun Mila tuli jo hieman ennen 8.

Milan kanssa tuli painittua, juostua, ulkoiltua, nukuttua. Mä en ymmärtänyt sanomalehtien tarkoitusta lattialla eikä Milakaan tuntunut ymmärtävän. Mila pissi matoille ja mä taas opetin Milalle miten sanomalehtiä syödään ja revitään, koska olin ihan varma että emäntä oli ne sitä tarkoitusta varten levittänyt, sillä eihän kukaan nyt sisälle pissi.





Kuuletko, vai haukkaanko palan sun korvasta!










Odotava vähän, mä pesen sun korvan loppuun!










Mä sain taas vanhempana ja viisaampana yrittää näyttää esimerkkiä miten meillä toimitaan. Vaikka pikku prinsessa ei mun esimerkistä huolimatta suostunut lattialla nukkumaan, niinpä me nukuimme molemmat sohvalla. Annan Milan syödä korvaani ja poskeani, koska tiedän että se on vasta vauva. Se lisäksi että vahdin Milaa torstain kävin vielä mummolla perjantaina leikkimässä Milan kanssa. Tänään oonkin sitten lepäilly ja toipunut vahtimisesta.



Pinserit vielä nukkuu päiväunia! Emäntä on jo herännyt ja noussut valokuvaamaan.















Huomenta Prinsessa!












Jossain täällä on ne emännä piilottamat makupalat.

Ihmisrääkkäystä/eläinrääkkäystä

Välillä omistajan näkökulmasta on pakkomiettiä kenelle ulkoilu aina niin ihanilla syysilmoilla on rääkkäystä. Meillä Miki inhoaa koko pinseri olemuksellaan vesi ja räntäsateita. Kun rankan työpäivän jälkeen kävelet pahimmassa tapauksessa vielä osan matkasta kotiin räntäsateessa niiin motivaatio ulkoilulle on "taattu".



Keskiviikkona työpäivän jälkeen kävelin ensin osan matkasta kotiin räntäsateessa. No matkalla asennoiduin että kiva lähteä koiran kanssa ulkoileen, kun toinen on ollu yli 8tuntia kotona. Ei muuta kun valmiiksi kädet kohmeessa, vaatteet kosteina koiralle sadetakki niskaan ja ulos. Miki suostui tulemaan ovesta ulos ja vielä rappusetkin alas, raukka luuli vissiin, että lähdetään autoileen. Kun toiselle selvisi karu totuus että ulkona pitäisi kävellä painaitui kaikki neljä pinseri tassua tiukasti asfaltiin ja alkoi itku.



Siinä omistajan naama alkoi punertua, kun koira seisoo kun patsas talon edessä olevalla bussipysäkillä. Vieressä ihmiset ihmettelevät kun kipeää koiraa viedään ulos... joo-o tää kipee koira hyppi vielä sekuntti sitten sisällä ilosta, kun joku tuli kotiin. Muutama mennään käsky ja hihnasta muistutus että nyt ihan oikeasti mennää sai pojan ottamaan muutaman askeleen ja jälleen STOP, tätä jatkui kertaa monta kunnes seuraava ihmetteli "Onko se juoksuinen narttu?"

Joo narttu tosiaan ja vielä juoksutkin...



Yritä nyt siinä sitten olla innostava kannustava, kun omat vaatteet ihan märkinä, sormet sinisenä ja naama punaisena. No sellaisen kymmenen yrityksen jälkeen koira vihdoinkin ymmärsi hävinneensä taistelun ja lenkki alkoi sujumaan. Tämä show syntyy lähes poikkeuksetta vesi ja/tai räntäsateella eikä kyse ole suinkaa siitä että niillä ei olisi koiraa yritetty saada ulos, olemme jopa käyneet harrastuksissa vesisateella, vaikka esim. agilityssä koiran lempipaikka vesisateella on putken/pussin sisällä =)



Kyllä huumori riittää muuten, mutta aamu-unisena ihmisenä on huumorintaju hieman koetuksella, nimittäin ennen koiran tuloa olin tottunut kömpimään viimeisellä minuutilla ylös sängystä pesemään hampaat ja pukemaan vaatteet. Mutta eihän tuolle otukselle voi kun nauraa, kun koira suorastaan huutaa maailmalle että: "mamma kiusaaa ja pakottaa lenkille, kun oon vasta 9h ollut sisällä"... Onneksi lumi ja pakkasilmat on toistaiseksi saaneet päinvastaisen ilmiön, pienessä lumipeitteisessä maassahan on aivan mahtavaa kirmata ja haistella.

Päivä täynnä yllätyksiä

Emäntä lähti viemään mua herättyään treeneihin. Käytiin harjoittelemassa paikassa jossa oli kaksi koiraa mun lisäkseni. Mä en ollu niin kovasti ilahtunut ajatuksesta että maassa pitäs makoilla paikallaan, mutta kun ne emännän makkarat ja hymy oli niin hyvä palkkio niin ei mun auttanut kun makoilla paikoillaan siinä maassa.

Kävin mummollakin tänää ja tontilla, mut todellinen yllätys olikin luvassa vasta myöhemmin. Olisin mielelläni kotiin päästyäni ottanut päiväunet, mutta juurikun pääsin sopivasti pitkälleni niin taas lähdettiin.

Autossa jo tunnistin paikan ja yritin emäntää hoputtaa. olimme siis mun leikkipaikassa. Koira kavereita vaan ei näkynyt. Hetkenpäästä näin Rocky, sen jälkeen tuli vielä mieluisampi yllätys. Hetkenpäästä pihaan kaarsi Nelson omistajineen. Voisiko päivä enään paremmaksi muuttua. Tässä mä olin väärässä. Sillä välin kun me pojat leikittiin, Rocky komensi kyllä niin paljon Nelsonia että se joutui pois meidän leikeistä, paikalle saapui ihana tyttö.

Hetken tutustumisen jälkeen en olisi enää halunnut leikkiä Nelsonin kanssa vaan mä olisin ollut vaan Alman kanssa. Alma on 4.5kk vanha black&tan pinseri. Ihmiset ei ollu kyllä samaa mieltä mun kanssa, kuulemma noin nuoriin tyttöihin ei oo sopivaa sekaantua. Alman lähdetty kotiin me lähdimme Nelsonin kanssa meille jatkamaan painia.

Me pojat, Nelson, Minä ja Rocky

Kylläpä se Alma tuoksuu hyvältä

Mihin se ihan tyttö hävis?

Ihanainen Alma tyttö

Nelson vapaamatkustajana

Sitten otetaan mittaa toisistamme

Huomatkaa, kuinka mä näytän kumpi on the king ja saa Alman...

Veljes rakkautta, paras paikka huilata on veljen vieressä...

Treenit

Lauantaina emäntä puhu et luvassa ois hakutreenit. Kuvittelin et hakutreenit ois ihmisten etsimistä. Aamulla emäntä ilmesty kotiin ja katos makuuhuoneeseen, mulla ei oo sinne enää mitään asiaa, Isäntä lähti viemään mua lenkille, jonka jälkeen se hävis ja mä jäin kotiin nukkumaan.

Kun emäntä heräs niin se näytti kiireiseltä. Jos ymmärsin oikein puheista niin isäntä oli laittanut kellon väärään aikaan soittaan eli meijän ois pitänyt olla menossa kun kello soitti. No kiireellä emäntä laitto mut autoon ja me lähettiin mulla aivan outoon paikkaan, tosin hiekkatiestä tiesin et jotain kivaa on luvassa, sen verran piti ilmoittaa.

Perillä odotti muutama ihminen ja koiria näytti olevan autossa. Ensin odotin autossa kun emäntä ja muut ihmiset hävis, sitten jouduin vieläkin odottomaan kun koiria hyppäs vuoron perään autosta. Kun pääsin autosta oli mun vuoro toimia... Emäntä sanoi tunnussanan ja mä lähdin etsimään. Löysin ensin emännän hanskan ja kaikki ihmiset oli todella iloisen näköisiä. Seuraavalla kerralla löysin toisenlaisen hanskan, lopuksi vielä löysin pienen kengän, kyllä mulla oli hauskaa ja ihmiset oli niin onnellisen näköisiä.

Treenien jälkeen emämntä vei mut tuttuun paikka juoksemaan. Sielä oli kyllä hieman erilaista, sillä maa oli täynnä valkoista ainetta, kuulemma lunta. Siinä valkoisessa aineessa oli kiva juosta ja siitä löyty paljon tuoksuja, etten ois millään malttanut pitää emäntää silmällä ja niinpä emäntä aina välillä hävis.

Illalla oli sekä emäntä että isäntä kotona. Oli tosi ihana leikkiä niiden kanssa sekä kotona että ulkona. En edes muista milloin emäntä ja isäntä ois ollut yhtä aikaa kotona, molemmat kun tuntuu olevan niin kiireisiä.

Pieni vauva

Kävin tiistaina emännän veljen ja hänen avovaimonsa Anun luona. Siellä oli jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Sinne oli ilmestynyt pieni tyttö pinsku vauva. Kyllä niin pieni vauva oli tosi ihmeellinen. Mä opin että kun makaan hiljaa paikallani niin se tulee sängyn alta mua katsomaan ja niinhän siinä tapahtu. Me juostiin Milan kanssa ja haisteltiin. Mila oli vielä niin pieni ettei me päästy oikein kunnolla painimaan.

Olen leikkinyt Milan kanssa toisenkin kerran, silloin olimme mummolla. Mila oli oikein riiviö tyttö. Kyllä mä sit näytän miten painitaan, kun Milan on isompi. Nyt en viitsinyt reagoida vaikka Mila repi välillä korvasta ja koitti kuinka paljon mun poskilihakset antaa periksi. Aika ovela tyttö se Mila vaan on kun niin näppärästi piiloutui mun jalkojen alle. Emäntä on luvannut et saan vielä useasti leikkiä Milan kanssa. Olen myös kuullut huhuja että Milan siskokin asuu Tampereella. Innolla odotan että pääsen myös häntä tapaamaan.








Illalla emäntä tuli käymään ja me lähettiin harrastaan, niin Mila pääsi nukkumaan. Oli ihana nähä emäntää ja tehä vielä harjoituksia sen kanssa. Olimme paikassa jossa oli paljon muitakin koiria ja hieman hämärää. Harjoittelimme maahan menoa, ohituksia, seuraamista, mulle tuttuja juttuja, onneksi välillä pääsi vähän haisteleen niin ei ollut niin tylsää. Pääsin myös välillä Anua moikkaan, kun se tuli katsomaan miten taitava oon.