Mikin kuulumiset:
Sairastelu jatkuu. Luultiin jo että jalka ongelmat on ohi, mutta ei. Tällä viikkolla loppu kipulääkits ja torstaina alkoi jälleen ontuminen. Ahdistus! Tuntuu pahalta kun koira joka rakastaa juoksemista hyppimistä temuamista joutuu taas köpötteleen vaan hihnan kanssa pissalla. Mä en edes muista montako kuukautta siitä on kuin me on käyty Mikin kanssa viimeksi yli puolen tunnin lenkillä saati että oltas tehty normaaleita parin tunnin lenkkejä.
Olin jo kerennyt iloita että päästään perjantaina hakutreeneihin. Otin töistä palkatonta et voin mennä molempien kanssa hakuileen, toki ei ainoa syy palkattomaan, vaan alkava loma ja miehen työmatka olivat myötävaikuttamassa päätökseen. Kävin eilen Mikin kanssa mustikoita poimimassa, niin Mikille epätyypilliseen tapaan se makoili mun vieressä ja välillä peruutti syliin, eikä käynyt haisteleen tai juoksenteleen. Aina kun oon lähössä pentua pissattaan tai muuten kodinhoitohuoneen ovesta Miki tulee toivorikkaana katsomaan pääsiskö mukaan. Sitten on vielä pennun ihanuus ja Mikiä leikittäs kovasti. Tänää kävin hakeen eläinlääkäristä lisää kipulääkkeitä ja vissiin edessä on taas kortisonipistokset, kun eläinlääkäri tulee lomalta.
Nukan kuulumiset:
Nukan kanssa ollaan opeteltu uusia temppuja. Eilen Nuka kieri hieman sitten on leikitty maahan menoa, molempia tehään namin kanssa vielä käsiavusteisesti. Neiti pissaa ja kakkaa edelleen sisälle, no ajan kanssa, en muista minkä ikäsenä Miki oli sisäsiisti mutta se oli tosi nuori. Nuka on aika ahne neiti, eilen varasti sohvapöydältä mun lautaselta leivän päälliset ja yritti saada leipääkin sekä oli juonut mun maitolasista kun se unohtu pöydälle. Mulla on paljon opettelemista, sillä Mikille on saanut jättää ihmisten ruuat eikä se oo niitä varastanut. Kerran unohdin pellillisen juuri tehtyä kinkkupiirakkaa keittiön pikkujakkaralle, kun lähin kauppaan ja siinä se oli koskemattomana kun tulin kotiin.
Nukaltakin jäi eilen hakutreenit väliin, kun sato vettä niin en viitsinyt sen kanssa lähteä, koska pentu ei todellakaan ole mikään sadeilman fani. Eilen kun Miki pääsi ilta pissalenkiltä sisälle niin Nuka nosti ulkona vinkuvonku konsertin ja hyppypomppu temput, koska joutu jäämään vielä ulos jotta pissaisi. Tänää käytiin Nukan kanssa eläinlääkäriasemalla pentupiirissi, missä Nuka sai tunnin painia erilaisten pentuen kanssa, on se rohkea tyttö. Heti oli haastamassa muita leikkiin ja tutustumassa niihin, bulmanstiffin kermanvärinen pentu 14vko oli Nukan suosikki ja sen kanssa painittii ja juostiin. Miki oli pentuna ekat kerrat tuolin alla tai hyppästuolilla tai yritti kiivetä mun syliin. Nyt on myös Nukan kynnet leikattu ekaa kertaa, ihanan helppoa.
Tein koirille fleecevuoriset sadataakit, koska pennulle ei viitsi ostaa takkia kun se kasvaa kuitenkin. Mikillä on hurtan sadetakki, mutta se on jo vähän menossa rähjääntynyt.
Pinserit ja minä valmiina voittamaan sadesään
Voi ei, älä vaan sano et meijän pitää mennä tästä terassilta johonkin?
1 kommentti:
Ihania vaatteita :) ja niin söpösiä sateen uhmaajia! Kunpa se pirun kinttu paranisi pian, voin kuvitella miten tuskaisaa siellä on...
Lähetä kommentti