tiistai 13. toukokuuta 2008

Pinsereiden match show Helsingissä!

Mamma ja Anu pakkas mut ja Milan autoon. Me matgkasimme Helsinkiin paikkaan jossa oli paljon koiria. Mamma oli kovasti stressaantuneen oloinen et vähemmästä sitä itekin alko stressaamaan ja hilsehän siinä pukkas päälle. Sielä koira alueella oli sisaruksiakin, joita oli aivan mahtava nähdä. Sielä oli Nala-sisko, joka tuoksui aivan mahtavalta, muttei ollenkaan tykännyt kun mä oisin käynyt vähän haisteleen. Paikalla oli myös Muusa-sisko, joka ei myöskään ollut kovin suopea takapuolen haisteluun, sitten oli vielä komea veljeni Castor. Myös kasvattajani Anja oli paikalla, Anjalla oli oikein hyviä nameja.
Päivän tempun nimi oli juokse kehässä mamman kanssa, mikä ei ollut kovin mielenkiintoista, kehän ulkopuolella ois ollu paljon mielenkiintoisempaa. Kehässä juoksemisen lisäksi piti näyttää siivosti hampaansa ensin mammalle sitten vielä tuomarille sekä antaa tuomarin koskea, jopa arkoihin paikkoihin, pojat tietää ettei kovin kivaa. En mä siitä niin kovasti ois välittänyt, mutta ei auttanut muu. Tuomari antoi kyllä mammalle ohjeita ja palautetta ja sitten mä tiesin paremmin miten toimia.
Onneksi kaiken näyttämistuohuilun lopuksi pääsi koirapuistoon peuhaamaan sisarusten kanssa. Tässä muutama kuva. ISO KIITOS KUVAAJALLE!



Vasemmalla Miki ja Mila, Muusa oikealta huutaa komentoja!
Taas mua komennetaan,! Muusa sisko on kyllä tosi tomera tapaus, toivottavasti mila ei tarkkaavaisesta katseesta huolimatta ota oppia. Castor on vissiin jo opetettu tavoivuorossa seuraavaksi

2 kommenttia:

Lotta K kirjoitti...

Kylläpäs Miki oli kehässä hienona!

Kivaa oli myös eilen puistoilla, Muusa on vieläkin ihan naatti :)

Weera kirjoitti...

Wau, onpas Mikillä lennokas askel ja bling-bling kaulapanta. Ja onko omistajalla uusi tukka.. :)

Harmi ettei päästy tulemaan. Ollaan jumissa täällä korvessa.