torstai 8. toukokuuta 2008

Kuulumisia!

Kovasti on mamma ollut kiireinen ja surffaillut koneella etten ole päässyt päivittämään kuulumisia. Vappu meni grillatessa isäntäväen kavereiden kanssa, heillä kaikilla oli lapsia, jotka on kyllä paljon mukavempia kuin aikuiset. Mä olin pääasiassa ulkona vahtimassa että lihoista ja makkaroista tulee sopivia, ettei kypsy liikaa. Mamman lähdettyä töihin mentiin sisälle ja me Santun 2v kanssa touhuttiin kaikkia juttua, mä taisin olla tosi kiinnostava. Santtu kanssa mentiin keittiöön isännältä salaa, sain Santulta pöydältä maissinkin, mikä oli ihan hyvää, harmillista kun ei antanut niitä nakkeja sieltä pöydältä. illalla oli bussi täynnä joten ajeltiin isännän kanssa taksi
mersulla kotiin, ne nahkapenkit oli aika mageet

Milan kanssa olla viikon ajan nähty lähes päivittäin, ollaan lenkkeilty mamman kanssa, mä en kyllä ymmärrä mitä Mila näkee mammassa kun pysyy sen lähellä ja käy pienestäkin kutsusta sitä katsomassa, mulla on paljon kivempaa metsässä hajujen kanssa. Milan kanssa on käyty mökillä, mihin tuli paljon mamman sukulaisia laittamaan laituria järveen, mäkin olisin halunnut auttaa. Mummolla ollaan peuhattu Milan kanssa, ollaan myös saatu kaksin laatuaikaa Milan luona kun omistaja lähti tanssikurssille, onneksi eivät enää illalla intoutuneet tanssimaan sitä ei oo helppoa katsella.

Nelson veli kävi vierailulla vapunpäivänä mikä oli ihan huippua. Meillä ajatukset synkka ja tykätään juosta villinä ja vapaina, Mila ei aina oikein pysynyt mukava vaan se tuppas jäämää ihmisten luokse
.



2 kommenttia:

Weera kirjoitti...

Poijjaat on todella samannäköisiä!! Siis tuossa kuvassa missä on vähän remmi sökkyrällä, niin ovat kasvoistaankin ihan veljekset kuin ilvekset! Nelsonin tunnistaa vaan tuosta tummasta väristä selässä. Vitsit jos kesällä saatais jotkut pinseritreffit aikaan. Toivottavasti Anja jaksaa järjestää taas Ceriinan kesäpäivät.

Petra kirjoitti...

Hurjaa menoa, oikein energiapakkauksia nuo vekarat näyttää olevan. kiitokset avaimista!