perjantai 24. lokakuuta 2008

Syksyn tultua

on emännällä ollut aikaa ommella. Sain vihdoinkin piennenettyä Mikin reeniliivin ja korjattua Milan syömän soljen.

Meidän hieno rullakoira =)

Oon myös saanut aikaiseksi tehdä Milalle fleecetakin, josta ei nyt kuvaa ole. Hieman korjailin Mikille viime talvena tekemääni talvitakkia, jonka mahan aluslämmike oli liian iso ja se oli aina pissassa. Reissun jälkeen ois tarkoitus tehdä Mikille vielä maastotakki, haaveena olisi kehitellä siihen huppukin, mutta saa nähdä riittäkö taidot sellaiseen, vinkkejä hupun tekoon otetaan vastaan


Tänää rikkui lenkillä hurtan takki, joten sekin pitäisi vielä korjata. Keskiviikkona Miki oli Jounin kanssa metsässä lenkkeillessään telonut silmänsä. Onneksi se ei ole vaivannut eikä siinä ei ole näkynyt mitään punoitusta, eikä se ole vuotanut joten turvotuksen laskettua silmä on taas ollut normaali.


Mikin blogi on nyt pari viikkoa tauolla, koska me ihmiset lähdemme sunnuntaina 2 viikon lomamatkalle. Miki jää isovanhemmille sekä mun veljen perheeseen lomaileen.

4 kommenttia:

Weera kirjoitti...

Miten nää meidän eläimet tuntuu kolhivan itteään ja hankkivan mitä ihmeellisempiä vaivoja näin syksyn tullen... Oijoij.

Mikä toi Mikin panta-viritys on? Liittyykö johonkin teidän harrastuksista?

Hyvää lomaa!!! Toivottavasti suuntaatte jonnekin lämpimään.

Lousku kirjoitti...

Se pantaviritys on rullakoiran rulla....koira ilmaisee haussa löytämänsä ihmisen ottamalla rullan suuhunsa. Tiiätkö muuten Sanna, miten noi säännöt nykyään menee? Kun kuulin huhuja, et rulla poistuis kokonaan käytöstä tms.? :O

Sanna kirjoitti...

M-pentueella tuntuu olevfan vaivoja, mutta eikös se ole niin että tekevälle sattuu.

Panta on U-rulla. Rullia on kahdenlaisia, toinen on enemmän patukan mallinen ja en saa liitetty koiran omaan kaulapantaan.

En oo kuullut että rulla ois jäämässä pois, varmaa tietoa ei ole. Tiedän että edelleen ainakin pentuja aletaan kouluttamaan rullailmaisuun mm. haun tän vuoden suomenmestari kouluttaa uutta koiraansa rullailmaisuun.

Me ollaan lähössä lomalle Floridaan ja Caribian risteilylle, myöäinen häämatka, harmillista kun koiraa ei saa ottaa mukaan laivaan.

Weera kirjoitti...

Vai semmonen juttu! Rullan ja liivin väritykset menee tietenkin tyylitietoisilla yks yhteen. :)