tiistai 25. maaliskuuta 2008

Auto ongelma

Meillä on ongelma, jonka nimi on auto. Miki osaa hypätä farmarin takaosaan ja autoon yleensäkin. Auto matkustaminen ei oo ollut vastenmielistä tai ainakaan ei pahoinvointia oo ollut. Kiihtymista ja vinkumista kylläkin kun lähestytään reenipaikkoja tai käännytään hiekkatielle.

Kotona kun lähetään lenkille Miki monesti olisi lähdössä kohti autoa, et mennään jo autolle myös jos auto on vieraspaikalla ns. etupihalla Mikillä olisi kova kiire autoon. Välillä lenkilläkin (omistajan mielestä aivan liian usein) pitäisi päästä sivukauduilta tuleviin autoihin. Parastapa matkustaa autossa on Mikin mielestä silloin kun saa olla ihmisten kanssa eli kun ei mennä omalla autolla vaan saa hillua muualla kun takakontissa. Pentuna kun kuljettiin autojen ohi, joissa oli ovia auki Miki olisi mennyt niihin sisään.

Kotipihassa ja tontilla Miki hyppää hienosti autoon kun pyytää oli sitten kyseessä oma auto tai laina-auto. Mikin hypätessä meijän auton takaosaan saa siitä palkan, joskus on omassakin autossa päässyt muualle kun takaosaan jos se on täynnä rakennustavaroita tai lukko ollut jäässää. Metsälenkiltä lähdettäessä Miki hyppää vaihtelevasti autoon, nykyään voi sanoa että pääsääntöisesti hyvin, koska jos ei tule autoon lähden ilman koiraa ja koira juoksee auton perässä hetken matkaa. Metsäteillä, joissa ei liiku muita autoja tämä onkin helppoa. Aina kun ei ole oma auto, metsälenkillä oven avaaminen saa Mikin hyppäämään autoon¨.

Tällähetkellä oon aika ongelmissa reeneissä. Hakutreeneissä Miki joutuu odotaamaan autossa ennen ja jälkeen oman vuoronsa, toko treeneissä Miki odottaa autossa vuorojensa välissä, torstaitottiksissa ja agilityssä autoon menemistä ei ole kun lähtiessä. Oon ottanut tavallisten namipalojen lisäksi käyttöön kupin ruokaa mahaa, lihaa, kanaa jonka laitan odottamaan kun otan koiran autosta. Mikillä on käskysana auto kun pitää mennä autoon ja samalla heitän sinne namipalan.

Reeneissä Miki ei yleensä suostu menemään autoon hyppäämällä, jos yritän nostaa Mikiä autoon Miki alkaa puremaan käsistä ja käsivarsista, hyökkimään, peruuttamaan yms etten edes saa nostettua koiraa autoon. Oon yrittänyt huijata koiraa niin että menemme kauemmaksi autosta, jossa otan koiran syliin ja kannan autoon, yleensä ei onnistu, oon yrittänyt houkutella makkaroilla, oon istunut itse takaluukussa ja houkutellut koiraa sinne, oon yrittänyt repiä kaulapannasta koiran autoon, välillä Mila on ollut odottamassa takaluukussa, auton sisällä on ollut toinen koira, joskus jopa juoksuinen narttu, auton sisällä on ollut kiva ihminen kutsumassa, kaikki muut on mennyt autoon ennen koiraa, edelleen ongelmia saada koira autoon.

Miki laittaa monesti jo treenikentällä kaikki tassut tukevasti maahan etten tule autoa kohti vaikka kuinka yrittäisin seurattaa namipaloilla. Treeneissä en pysty tekemään niin että lähtisin ilman koiraa, koska paikalla on muita koiria. Hyviä ideoita tähän, sillä kotipihassa tätä ongelmaa ei esiinny eikä ongelma oo niin paha jos pääsee muualle kuin farmarintakaosaan. Tänää jouduin turvautumaan siihen että pistin Mikin takaovesta sisään ja vasta treenien loputtua laitoin koiran omalle paikalle. Onko hyviä ideoita mitä tehdä, vai onko pakko lopettaa reenaaminen, koska koira ei mene autoon, jos en käy reeneissä ei auto ongelmaa ole, toisaalta en myöskään pääse ongelman ratkaisua harjotteleen. Niin takaosassa on ollut myös mahatikkuja, puruluita, siankorvia tms. odottamassa yhdeltä kouluttajalta sain vinkin että antaa koiran kantaa autoon asti palkkiolelun, mutta meillä kun Miki ei juurikaan leiki muualla kuin sisällä eikä lulut ainakaan palkkioita oo.

5 kommenttia:

Lousku kirjoitti...

Miten olisi luopumisharjoitukset? Eli koira saa sen mitä haluaa luopumalla siitä. Eli pääsee treenaamaan menemällä autoon/ lähestymällä sitä?

Ensin kannattaa alottaa niistä tilanteista, joissa koira ei käy niin kuumana/on helpommin hallittavissa eikä ole haitaksi muiden treeneille. Esim. Askel kohti autoa -> kehut ja yksinkertainen temppu ja saalispalkka, jos sitä yleensä käytätte treeneissä. Tai namin etsintä, mitä vain mikä vastaa sitä, mitä Miki haluaa tehdä.

Sitten pikkuhiljaa nostetaan kriteeriä, esim. viisi askelta autoon -> takaisin treenaamaan jne. Lopulta koira odottaa autossa jonkun aikaa ja pääsee taas treenaamaan. Autosta tehdään siis treenauksen mahdollistaja, ei sen estäjä. Jos koira lyö hanskat tiskiin, se ei pääse treenaamaan vaan joutuu kökkimään paikoillaan, mutta sitä ei liioin pakoteta autoon. Hetken päästä uusi yritys.

Muista, että koira määrittää vahvisteen: jos treenaus on kivempaa kuin siankorvat ja juoksunartut, sitten se on ja hyvä niin. Tiedät ainakin onnistuneesi koiran motivoinnissa. ;)

Tässä siis minun ehdotukseni, parempiakin varmaan on.

Weera kirjoitti...

Meilläkin on ongelma nimeltä auto. Semmoista ei ole, eikä sellaiseen päästä kuin ehkä kerran kuussa, jos silloinkaan. Arvaa vaan miten hyvällä tolalla asiat sen suhteen on..

Siispä tsemppiä Sanna auto-ongelmaan :) Sanoo katkera autoton, ja kortiton. Miki taitaa kyllä tosissaan olla harkkapoikia, kun on niin hulluna treeneihin.

Zausa kirjoitti...

Mun mielestä louskun ehdotus kuulostaa hyvältä, itsellekin tuli mieleen että Miki varmaankin ottaa autoon menemisen treeneissä rangaistuksena. Eli jos autoon meneminen ei automaattisesti tarkoittaisikaan treenien loppumista niin voisi muuttaa käsitystään autossa olemisesta. Tietysti on myös mahdollista että Mikiä kuitenkin ahdistaa automatkailu? Sanoit ettei Mikillä ole autossa pahoinvointia mutta miten muuten käyttäytyy autossa?

Niin ja siis hei vaan, olen tuolta P:n sivujen kautta eksynyt silloin tällöin lueskelemaan tätä teidän blogia. :-)

Sanna kirjoitti...

Jälleen kerran Louskulla hyviä ehdotuksia, pitääpä koittaa heti tilaisuuden tullen. Käypä Lousku kommentoimaan meijän treenipäiväkirjaankin joskus vois saada ihan uudia näkökulmia treenaamiseen...

Zausa, Miki käyttäytyy autossa rauhallisesti, paitsi lähestyttäessä treenipaikkoja, silloin alkaa vinkuna. Asfalttiteillä ja pidemmillä matkoilla Miki nukkuu autossa, pysähdyttäessä esim kaupungissa ja liikennevaloissa Miki nousee istumaan ja katsomaan autosta ulos, myös ohi käveleville koirille pitää sanoa välillä vuf ja niitä tiirataan ikkunasta seisomalla kahdella jalalla. Treeneissä, kaqupanpihassa yms paikoissa missä odotetaan autossa Miki nukkuu tai istuu, mutta ei vingu eikä hauku.

Zausa kirjoitti...

Ok, no ei se sitten kyllä vaikuta että siltä että Miki pelkäisi autossa. Eli eiköhän tuo sitten johdu tosiaankin siitä että Miki ei vaan halua lopettaa treenaamista eli kokeilkaa Louskun ehdottamaan treeniä.