Lumen tulon jälkeen ollaan saatu nautti/kärsiä kunnonpakkasista yli 18 astetta. Pinserit oli mielellään vain ja ainoastaan viltin alla lämpöisessä tai sitten kääriytyneenä kainaloon. Vaikka ulkona on ollut ihania pakkaspäiviä auringonpaisteineen niin kamera on tietenkin ollut kotona.
Nuka lähtee aamuisin namin voimalla aamupissalle, Miki ei viitsi vaivautua, jos mä jään nukkumaan. Mun herättyä taas Miki olis lähdössä intoa piukassa lenkille, kun tietää pääsevänsä metsään juoksemaan, Nukan taas saa sängystä kaivaa, koska on jo aamulla miehen kanssa testannut että ulkona on ihan oikeesti tosi kylmää. Kun on pukenut kahdelle koiralle kaks kerrosta vaatteita ja itsellä on sen verran hiki että tekis mieli riisua vaatteet sen sijaan että pukee lisääkerroksia päällensä.
Ulkona koirilla on omat omituisuutensa. Miki kävelee "käsillään"= etutassuillaan tai hyppii etutassuilla menemään ja välillä kuopsuttaa tietä ja menee siihen kierimään, on siinä naurussa pitelemissä kun kerrospuettu pinseri kävelee etutassuilla. Nuka taas hyppii kolmella jalalla, kun alkaa tassua paleltaa, kerran jo luulin sen loukanneen jalkansa kun hyppii pitkiä matkoja toinen takatassu ilmassa. Vapaana ollessa näitä omituisukksia ei niinkään ilmene, mutta huomaa että pakkanen verottaa koirienkin vauhtia ja lumessa on paljon enemmän ihania hajuja kuin muuten.
2 kommenttia:
Hei tosi moni juttu meni yks-yhteen meijän pojan kanssa. Alikin "kävelee käsillään", varsinkin pissaamisen ja kakkaamisen jälkeen hyppää korkealle ilmaan ja takajalat jää sille tielle etutassujen jo osuessa maahan. Todella koomisen näköistä. Luulen sen meidän tapauksessa johtuvan enemmäntakista kuin lumesta. Ja meillä myös tuntuu että koira viihtyy ulkona paremmin nyt kun hajut ovat jotenkin paremmin esillä kylmässä ilmassa.
Irkkukin kävelee kahdella jalalla näillä pakkasilla. Hassu tapa! :) Kokeilepas ulos lähtöä puettuasi kaksi koiraa ja lapsen itsesi lisäksi, sen jälkeen ahtaudu pieneen hissiin lapsinesi ja koirinesi, kiroile portaissa vetäville koirille, änge lapsi vaunuihin, kiroile vielä hiukan lisää oven kanssa, joka ei pysy auki sekä koirien kanssa, jotka sinkoilevat hihnassa ja haukkuvat kaikki "meidän pihassa" olevat. Sen jälkeen on hiki!! :D Nimim. Omakotitalo meille pliis ja äkkiä!
Lähetä kommentti