Meillä ei siis mitään uutta, valitettavasti. Eli Mikin jalat vaivaa edelleen. Viime viikolla loppu kipulääkkeet keskiviikkona ja perjantaina mentiin taas kolmella jalalla. Tän viikon keskiviikkona käytiin taas eläinlääkärissä piti olla vaan tutkimus, mutta pistettiin samalla taas kortisoonit. vasen oli parantunut mutta oikea ei, joten 1.5kk taas hiljais eloa. Ens viikolla saan alkaa venyttään jalkoja ja lihaksia.
Nyt kun on kaks koiraa se menon rajottaminen on hankalampaa. Koirat kun painii useamman kerran päivässä. Mä oon ollut töissä tälläkin viikolla nyt jo yli 40tuntia ja vielä sunnuntaina töitä et taas tulee yli 50tuntia töitä, kuten viimeviikollakin, et aikaa ei paljon koirille oo. Pentu ollaan viety tälläviikolla hoitoon työpäivien ajaksi ja Miki on saanut rauhassa nukkua kotona. Tuntuu et Miki masentuu, kun ei pääse tekeen mitään. Tällähetkellä kun saa kiertää muutaman kerran päivässä korttelin.
3 kommenttia:
Toistan itseäni, tiedän... Mutta oletko kokeillut Mikille vielä sitä eläinrefleksologia? Paranemisia pojalle ja suloiselle pikkupinskulle myös rapsutuksia!
Voi harmin paikka. :( Voin vaan kuvitella miten stressaavaa on kahden koiran kanssa, kun toinen on kipeä.. Varsinkin kun se toinen on vielä pentu..
Yhdyn kyllä Sariin, lääkkeiden lisäksi jokin muukin hoitomuoto vois nopeuttaa paranemista. Jos saa kysyä, niin tiedätkö mistä Mikin jalkavaivat johtuvat? Onko jokin sairaus tms.
Mikille ei oo vielä kokeiltu mitään lepoa ja lääkehoitoa kummenpaa. Edellisten pistosten jälkeen, kun ei saanut hieroa eikä venytellä.
Nyt el näytti venyttelyliikkeen, jota alan tekemään keskiviikosta lähtien. "Väliajalla" venyttelin kaikkia jalkoja eikä Miki oo siinä aristanut.
Mikin jalkavaivat on alkaneet niikin yksinkertaisesta syystä että on kolauttanut jossain metsälenkillä kiveen tai kantoon varpaansa.
Lähetä kommentti