sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Hiihtoloma Tahkolla!

Miki teki lomareissun Jyväskylään mummolaan ja Tahkolle. Tahkolla oltiin sunnuntaista torstaihin. Sitten sekä meno- että tulomatkalla Miki oltiin yö "mummolassa", niin ei tullut nniin pitkää ajomatkaa suuntaansa.

Lomareissun jälkeen voin vaan todeta, et meillä on huippukuntoinen otus. Joka aamu 6.30-7.30 (aivan liian aikaisin, jos multa kysytään) Miki kävi tekeen vapaana juoksu/hyppy/pomppu lenkin äitini kanssa metsässä ja lumihangessa, jonne koira välillä upposi korviaan myöten. Aamulenkin jälkeen Miki sai aamupalan ja meni uudelleen nukkumaan. Sit kun me normaalit ihmiset päästiin sängystä ylös 8-9 ja saatiin syötyä lähdettiin koko porukaalla lenkille. Parina päivänä käytiin tekemässä 2-3tunnin hiihtolenkki, josta suurimman osan ajasta Miki juoksi vapaana ja välillä mentiin vetohiihtoa, sit lepoa iltapäivä, päivälenkki vapaana tai hihnassa, joko koko porukalla tai sitten vaan mummon ja vaarin kanssa, iltalenkki vielä vapaana mettässä.
kiireellä vaari kiinni ja ohi
missä ne hiturit viipyy
iltapäivä unia
toiset ne osaa nauttia joka hetkestä

uni yllätti kesken lukemisen

Hiihtämisen lisäksi Miki kävi mm. pilkillä (valitettavasti ei tullut saalista), juoksi ja hyppi tulevaa laskettelurinnettä ylös, ihmisten yrittäessä haukkoa välillä happea

mikä niillä ihmisillä kestää, kuva ei kerro koko totuutta rinteen jyrkkyydestä


ja sitten laskettiin pyllymäkeä alas.


hyvä tapa vilvoitella

afterski kruunasi päivän mäessä

epätoivoiset yritykset saada koirasta poseerauskuvia




kokonaisuudessa onnistunut reissu

2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Wautsi miten ihania kuvia ja mukavan näköistä meininkiä! Miki näyttää varsin onnelliselta. :o) Ja onpahan muuten erityisen komea pinskuherra! Täällähän oli meidän blogille haastekin, täytyypä lähteä kaivelemaan kuvakansioita!

Weera kirjoitti...

Ihania, iloisia kuvia!!