Ketjupanta jakaa ihmisten mielipiteitä. Meille ketjupanta hankittiin aikanaan tulevaisuutta ja näyttelyitä varten. Näyttelyistä kokemusta yhdenkerran ketjupannalla enkä silloinkaan itse esittänyt koiraa, joten omakohtaisia kokemuksia ei ketjupannan käytöstä juuri ollut. Tulevaisuudella olin ajatellut (toko tai) mahdollisia pk-kisoja, treeneissä käytössä muu kuin kuristava panta.
Koska olemme sitoutuneet=maksaneet Pevikanin koirakoulutuksen tuli meidän ottaa eilen ketjupanta koulutukseen ja käyttöön. Oma mielikuvani ketjupannasta ei kovin positiivinen ole ollut ja ajatus siitä että kylmällä ilmalla laitan ketjupannan koiran kaulaan suorastaan hirvitti.
Vajaan vuorokauden kokemuksen jälkeen voin sanoa että mielipiteeni on muokkaantunut uudelleen. Ketjupannan käyttö vaati eilen hieman totuttelua, mutta sain myös huomata ettei koiralle pannan käyttö ollut mitenkään vastenmielistä. Tänään koti ympäristössä tunnin aamulenkillä tai meidän tapauksessa aamupäivälenkillä ketjukaulain lähestulkoon koko ajan vain roikkui kaulalla. Sain konkreettisen todisteen siitä, ettei koira juuri vedä peruslenkillä. Peruslenkki meidän tapauksessa on, ettei pupuja sinkoile nenän edestä, eikä koiria juuri tule vastaan, sillä harva ihmisistä lenkittää koiriaan siihen aikaan kun me Mikin kanssa suvaitaan vapaapäivinä herätä.
Koira oli paremmin kuulolla sillä, vaihdellessani kävelynopeuksia koira myös vaihteli nopeuttaan. Paremmin kuulolla ole johtui varmaan myös siitä että meillä oli lyhyempi hihna. Vaikka ulkona oli kirpakka syysilma ei ketju ollut edes kylmä kun tulimme sisälle vaan päin vastoin tuntui lämpöiseltä omia käsiä vasten. Nyt herää vaan kysymys miksi ketjukaulain, no miksei? Luultavasti ero tulee ainakin siinä vaiheessa kun jotain extraa tapahtuu lenkillä. Juoksulenkit aiomme vastaisuudessakin mennä valjailla ja kuminauhahihnalla.
2 kommenttia:
Juu se joutuu vaihtamaan kotia koska nainen ei pysty huolehtimaan siitä enää kovin hyvin. Hän on paljon töissä. Tosin joudumme viemään JOren sinne takaisin. Haukkuu niin mielettömästi että ollaan saatu valitukset. Jopa Anin päälle on hyökinyt :/
Meillä ainakin ketjupanta toimii (välillä). Harmillista kyllä koira tottuu sen vetoon varsin nopeasti ja alkaa vetämään kuten valjaissa ja tavallisessa pannassakin.
Ali ja Muusa jäi joskus vuosi sitten pahasti kiinni toisiinsa, kun Muusan remmi jäi kiinni Alin kuristuspantaan tai jotain sinne päin, en muista tarkalleen. Kantsii olla tarkkana.
Lähetä kommentti