tiistai 15. huhtikuuta 2008

Jumpparilla

Miki kävi tänää (lue maanantaina) fysioterapeutti ja osteopaatti Leena Piiran vastaanotolla, kun hänellä oli tänää vastaanotto Hämeen kennelinpiirin tiloissa. Sain kuulla et Mikillä on vinolantio. Jossain vaiheessa oon itsekin miettinyt et onkohan Mikin selkäranka suora ja nyt näinkin Mikin istuessa ja maatessa et vinoon kääntyi lantiosta. Vinolantio saattaa säteillä kipua rintarankaa ja jopa niskaan asti. Leena Piira oli myös sitä mieltä et koiralla on korkea kipukynnys, ettei näytä kipua ennenkö on tosissaan kipeä. Stressiä ja kiihtymistä tulisi myös välttää siinä mielessä ettei koira aiheuta itselleen vahinkoa, kun ei stressissä tunne kipua.

Jumpparin vastaanotolla Miki oli kuonokappa päässä, mikä ei alkuunsa miellyttäny, mutta koska Miki on jonkin verran pitänyt kuonokoppaa hyväksyi sen. Hetkellisesti oli pitkälläänkin, mutta välillä oli pakko touhuta ja olla terävänä. Kovasti Miki painoi mun käsiä vasten etukropallaan, koska ei millään uskaltanut laittaa pitkälleen, vaikka silmät lupsuivat päässä. Seuraavan koiran haukkuessa ulkona Mikin meinas olla vaikea pysyä nahoissaan, olis tehnyt niin kovasti mieli päästä ulos.

Kotiin saatiin ventyttely ohjeet lenkkien jälkeen sekä ohjeita lämmittelyyn ennen treenejä. Venyttelyitä teimmekin Mikin kanssa lenkin jälkeen, hienosti jaksoi Miki venytellä niin kauan kuin namia oli kädessä. Hankalaa on nopean koiran kanssa saada se rauhoittumaan hitaisiin venytksiin, mutta pikkuhiljaa. Saimme myös ohjeen syöttää B-vitamiinia kuukauden kuurin ja sitten vielä sellaista valmistetta, joka voitelee selkärangan niveliä. Taukoa agilitystä tai muista harrastuksista ei tarvitse pitää mutta puolentunnin ravilenkki ennen treenejä pitää tehdä ja ennen kuin päästää koiraa vapaaksi edes metsään juokseen pitää koiruutta lämmitellä hihnalenkillä. Emännän kunto ainakin nousee jos ravuutan koiraa ennen agilityä ja sitten sielä vielä juoksentelen.

Ei kommentteja: