sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Hermot menee!

Toisina päivinä ja hetkinä (lue useimmiten) koiruus on aivan loistava, mutta toisina hetkinä taas tekisi mieli "ampua" se. Tällähetkellä oon äärimmäisen kyllästynyt tohon jatkuvaan piippaamiseen ja vinkumiseen. Jos koitan tehä päivisin kotona jotain hommia koira käy vähän väliä piippaamassa eikä rauhoitu mihinkään, yksin ollessa ei viissiin tätä ongelmaa ei ole. Ulkona metsässä juostessaan koira on kyllä onnellinen hyväntuulinen oma itsensä.

Muillakin uroskoirilla (mm Miska) on vissiin tällähetkellä vaikeaa. Lukiessani Miskan blogia löysin niin paljon yhtäläisyyksiä, ruoka ei kiinnosta, koko aikasta vinkunaa ja piippausta, ulkona kuljetaan nenä kiinni maassa ja suu vaahdossa. Välillä tuntuu että koira on kun unilääkkeitä saanut, kun pitäs tehä jotain, korvat katoaa ja aivot välillä myös. Miki myös nylkyttäisi sekä uroksia että narttuja, onneksi ei sentään vielä ihmisiä eikä onneksi ole merkkailu ongelmaa sisätiloissa.

Miki on myös karannut oven raosta ulos, vaarallista tiedän, mutta perjantai-iltana täysin odottamaton tempaus, koska koiruus oli jo menossa olkkariin nukkumaan, kun me teimme lähtöä. Jälleen kerran sai laskea kymmeneen useamman kerran. Edellisestä karkaamisesta ei ollut kovin kauaa, sillon Miki lähti vaikka oli mulla hihnassa, kun irrotin hihnasta aukaistakseni oven.

Koiran kanssa on täysin turha lähteä leikkimään piirileikkejä, koska näissä tilanteissa mm. korvat on hukassa. Sielä Miki juoksi ympäriinsä ja haukkui pihassa, pihan lisäksi haukkui myös tiellä kulkevat. Naapurikin intoutui ulos ihmettelemään pidetäänkö koiraa vapaana, joo toki me päästetään klo21 jälkeen koira pihalle vapaaksi, vielä kun vilkkaasti liikennöity tie kulkee talon ohi. Naapuri oli fiksuna tokaisussut Jounille että koira voi jäädä vaikka auton alle, johon Jouni totesi että jäisikin ja naapuri oli kummissaan. Jottei kenellekään jäisi epäselvyyttä tätä lukiessa, niin todellisuudessa emme missään nimessä toivo koiralle tapahtuvan mitään ja teemme kaikkemme jottei koira pääsisi juoksemaan vapaana muuta kuin metsässä kaukana teistä. Onneksi leikki: missä toinen perheen jäsenistä on?, sai Mikin innostumaan sisälle juoksemisesta.

6 kommenttia:

Weera kirjoitti...

Voi Mikiä ja sen hormoneja. Eiköhän se helpota, kun narttujen juoksut menee tältä erää ohi.

Varmaan kaikki koiranomistajat puhuu koiransa myymisestä, lahjoittamisesta pois, unohtamisesta metsään ja joskus ohimennen vaikka ampumisesta. Eiköhän me kaikki tiedetä, ettei kukaan sitä oikeasti tarkoita. =)

Tuo piipittäminen on muuten pinsereiden varmasti ärsyttävimpiä ominaisuuksia. Se osaa olla vaativaa ja hermoja raastavaa, eikä meillä ainakaan siihen auta mikään. Koira on vaan tyytyväinen jos sitä kieltää ja näin osoittaa huomiota sitä kohtaan.

Mirka kirjoitti...

Irkun piippaamiseen on tehonnut se, että telkeän sen yksin vessaan. On hiljaa, kun tulee sieltä ulos sillä heti joutuu takas sinne, jos alkaa mölyämään. Aina tosin ei ehdi sitä sinne heivaamaan, kun on esim. kiire töihin. :)

Sanna kirjoitti...

Mä oon aloittanut vesipyssyllä ampumiseen myös tähän narttujen perään piippaamiseen. Pelkkä pysysn näkeminen tehoa jos se on vaan lähettyvillä. Todellakin odotan narttujen juoksujen loppumista.

Lotta K kirjoitti...

Hassua, mua ei ollenkaan ärsytä asua kanarianlinnun kanssa :)

Ehkä Muusa sitten piippaa jotenkin vähemmän tai sitten olen vaan liian tottunut...

Toisaalta meillä on kanssa ammuttu vesipyssyllä (lue suihkupullolla) ihan pienestä pitäen millon mistäkin mölinästä.

Meillä ääntelyistä ovikellon / tulijoiden haukkuminen on tällä hetkellä työn alla. Ei siinä mitään, että koira kertoo tulijoista. Olisi myös liikaa vaadittu, että vahtikoira ei saisi älähtää ollenkaan. Nyt kuitenkin haukkuminen on lisääntynyt, kahden wuffin sijasta tulee nykyään 8. Ja musta on tosi noloa, kun naapurit kuulee, että mihin aikaa aamuyöstä porukka kotiutuu :)

Mirka kirjoitti...

Mikille on haaste blogissamme

Mirka kirjoitti...

ps. Mennään vaan lenkille, mutta roni saa jäädä kotiin. Mites olis joskus maanantaina ennen Ronin agia (klo 19)?