maanantai 8. kesäkuuta 2009

Jalkavaivat jatkuvat

Käytiin viime maanantaina eläinlääkärissä edelleen jatkuvan ontumisen vuoksi. Ensimmäisenä eläinlääkäri kysyi onko Miki Arnon poika, kuulemma isänsä näköinen. Koska oli tarkoitus kuvata varvas niin päätin että otetaan samalla koirasta viralliset lonkka- ja kyynäräkuvat. Kyynärät lähti 0/0 ja lonkat A tai B, joten nyt vain virallisia tuloksia odotellaan.

Eläinlääkräin sanelemaa:
Mikin etujalkojen ontumaoireet helpottivat osittain tulehduskipulääkityksen ja levon avulla. Vaiva kuitenkin palautui nopeasti ja ontuma on pitkittynyt oikean etujalan jatkuvaksi ontumaksi.
Ontuma ei ole liikkeessä kovin voimakas, mutta Miki käyttää oikeaa etujalkaa virheellisesti eikä seistessä kuormita jalkaa. Ontumatutkimuksessa selästä, tai raajanivelistä ei löydy merkittäviä aristuksia. Miki kuitenkin jännittää tutkimista kovasti, eikä pelkkiin taivutusreaktioihin voi luottaa. Olkavarren lihaksisto on voimakkaasti kipeytynyttä ja erityisesti hauislihaksen jännetupen ja lihaksen alakiinnityskohdan tunnusielusta aiheutuu voimakas kipureaktio. Vasemmassa olkavarressa oireet ovat samantyyppisiä, mutta lievempiä.

Oikean etutassun aiemmin kipeä 2.varvas on nyt tunnustellessa normaali. (Koska Miki on pehmeä koira, muistaa kakiken kokemansa kurjan eikä pääse niistä helpolla yli, kuvittelee vieläkin että jalka on kipeä.) Mikiltä tutkittiin röntgenkuvaamalla koko oikea etujalka ja molemmat kyynärnivelet. Röntgenkuvissa erottuu oikean etujalan 2.varpaan vanha muutos: Kyseessä on ilmeisesti ollut nivelsidevamma. Muilta osin röntgenkuvista ei löydy mitään oireita selittäviä muutoksia. Kyseessä on varvasvamman käynnistämä hauislihasongelma: Painon siirtäminen vasemmalle puolelle oli kipeyttänyt ensin vasemman olkavarren. Sen kipeydyttyä Mikin on ollut pakko jakaa painoa oikealle etujalalleen. Rasitus on johtanut vaivan tasoittumiseen niin, että molemmat puolet vaivaavat. Molemmille puolille hauislihasten jännetuppeen laitettiin pistoksena pitkävaikutteista kortisonia.

Koska meillä on vain aikaa niin laitoin Mikin poseeraamaan. Läikät johtuu siitä että kortisonipistoksia varten piti ajaa karvat.

Tärkeätä hoidossa on lepo. Lepo jatkuu kuukauden ajan. Ensimmäiset 2 viikkoa ulkoillaan vain tarpeiden tekemistä varten. Sen jälkeen omaehtoista vapaata ulkoilua voi harrastaa seuraavien 2
viikon ajan, mutta ei käydä vielä varsinaisilla lenkeillä. Sen jälkeen normaaliin liikuntaan palataan liikuntaa asteittain lisäten seuraavan kuukauden kuluessa.

Mikin tapa istua portailla ja seurata tapahtumia. Onkohan tää asento jotenkin sisäsyntyistä?

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

hih... katoin ensin et mikillä ois ollut vaaleet tan merkit:)
toivotaan et paranee ja jalka saadaan kuntoon.
yks juttu mistä vois löytyä apua Mikin vaivaan on eläin refleksologi.
Me käytettiin kaikki koirat semmoisen luona ja saatiin vähän paikkoja auki.

-Jani-

Saana kirjoitti...

Hei!

Onhan se Miki isänsä näköinen ;) Luota vaan Eläinlääkäri Juhan neuvoihin ja unohda muut jutut tällä hetkellä. Juha kyllä tietää mikä on hyväksi ja suosittelee varmasti jotain jatkoja.

Terkuin,
Saana