tiistai 28. huhtikuuta 2009

Kalamarkkinoilla

Sunnuntaina oltiin tokoilemassa ja sit piti käydä Mikin ja miehen kanssa jäätelöllä, mutta päädyttiinkiin alarantaan kalamarkkinoille. Miki joutui kulkemaan ahtaiden kojujen välissä ihmispaljoudessa, mutta on se vaan helppo tollasissa tilanteissa. Ei oo kiinnostunut ihmisistä, ei oo kinnostunut papereista, roskista tms. Kiltisti se istui pöydän alla ja vieressä odottamassa omaa osaansa muuripohjaletuista.

Toiminta kyky pysyi kiitettävänä vaikka oli paljon ihmistä ja tunkua, onnistui istumiset ja maahanmenot, palkintona ja päivän ruokana sai voissapaistettuja neulamuikkuja, jotka maistui todella hyvin. Omistajien tehdessä hunajamaisteluita ja ostoksia koira istui tyynenä ja katseli, kun hyvin koulutettu citykoira, vaikka me ollaan koko perhe aikalailla maalaistuttu.

Viime viikolla kävin kerran aikaisemminkin kävelemässä Mikin kanssa Tampereen keskustassa ja tekemässä temppuja, koska oon yrittänyt saada enemmän aivotoimintaa liikunnan vähyyden ja harrastusten tauolla olon takia. Uni on maistunut kaupunki vierailujen jälkeen.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Kevättä ilmassa ja hieman sairastelua!

On ihanaa, kun välillä on jo keväisen lämpöisiä päiviä. Miki on nauttinut pihalla olosta haistellut ja maistellut kevään merkkejä. Vielä ei oo aitoja pihan ympärillä, joten Miki on saanut tyytyä 12 metrin narussa olemiseen, missä on viihtynyt hyvin. Lenkin jälkeen oli kivempi nukkua ulkosalla, kun sisällä, tässä vielä hieman sinnitellään.


Sisällä etsitään mahdollisimman aurinkoinen ja lämminpaikka.

Koska meillä on ruuan kanssa ollut vaihtelevasti ronkelointia niin päätin kokeilla yhteen ruokakertaan siirtymistä. Ruoka on maistunut hyvin. Itseäni on hirvittänyt ruuan määrä sillä ruokakippo on suhteellisen iso. Mikillä ei ole ollut mitään tuskaa syödä 800g kerralla, ruuan jälkeen tyytyväisenä röyhtäillyt. 800g ruokaa olis 2 pakettia maksalaatikkoa mistä itse söisin 4päivää ja painan kuitenkin huomattavasti enemmän kun meidän hontusrontus, joka punnittiin eläinlääkärissä 17kg!

Mikillä on ollut pidemmän aikaa, joskus epäpuhdasta liikkumista, lähinnä kun nousee nukkumasta tai sitten hihnalenkillä ravatessa vaikka aika paljon peitsaa. Vapaana ollessaan on liikkunut hyvin ja nauttinut juoksemisesta ja mennyt pää kolmantena jalkana. Venytellessä eikä käydessäni läpi jalkoja aristanut mitään paikkaa eikä myöskään missään näkynyt mitään ulkoista. Päätin et käytetään se eläinlääkärissä niin ei tarvii miettiä kuvittelenko oireet vai onko jotain todellista.

"Ontumatutkimuksessa todettiin lannerangan etuosan lihaksistossa lievä ohentuminen verrattuna muihin selän osiin, aristusta Miki ei kuitenkaan alueelta osoita. Takajalkojen taivutteluun ei liity selkeää kipureaktiota, joskin lonkkien mahdollisten aristusten tulkinta jää hankalaksi koiran voimakkaan jännitystilan vuoksi. Voimakkain aristelu taivuteltaessa ilmeni oikean etujalan 2. varpaassa, muissa varpaissa ei aristuksia todettu. Vasemman etujalan hauislihaksen jännetuppi on kipeytynyt, koska koira on kevittänyt oikeaa etujalkaansa."
Tuomiona oli: kipulääkitys sekä parin viikon ajan liikunta hyvin rauhallista: remmissä ja n. 1/2 tuntia kerrallaan pari kolme kertaa päivässä, muuten vain pissalla. Parin viikon jälkeen liikuntaa aletaan lisäämään hiljalleen parissa - kolmessa viikossa normaalitasolle. Vetämisestä pidetään taukoa puolen vuoden ajan. Mikäli oireet eivät helpota tai uusivat lääkityksen lopettamisen jälkeen, varataan aika tassun röntgentutkimukseen ja kortisonipistoksille ainakain varpaaseen, mahdollisesti myös hauiksen jännetuppeen
Aikalainen muutos meidän normaalisti hyvinkin liikunnalliseen elämään, nyt pitää käydä ilman koiraa juoksemassa ja tallilla. Miki saa tyytyä pelaamaan Nina Ottosonin pelejä. Meillä on kotona niistä dog fighter ja dog brick, tosin molemmat ihan älyhelppoja koiralle. Niitä markkinoidaan vaativaan aivotyöskentelyyn, mut pinseri on hirmu fiksukoira. Omistajien aivot joutuu ankaraan työskentelyyn, kun pitäs keksi mitä kivoja temppuja opettas koiralle. Vinkkejä otetaan vastaan =)

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Heppakaverit

Miki pääsee säännöllisen epäsäännöllisesti mun mukaan tallille ja ratsastuslenkille. On käsittämätöntä millainen kunto pinsulla on. Yleensä Miki vielä reilu tunnin lenkin (käynti, ravi, laukka) jälkeen hyppii ja pomppii ja haastaa hevosia leikkimään, tyhmät otukset vaan ei tajua mitä pinsu haluaa. Lenkillä hevosia ottaa päähän kun pieni pinsu juoksee edellä, ainoastaan kun karautellaan laukkaa Miki jää jälkeen.

Kulpe
Serri