sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Kuulumisia!

Päivitetäänpä välillä kuulumisia. Hauskimpia kuulumisia on ehkä muutama uusi kaveri. Olen saanut pinseripoika kaverin. Meillä oli viimeksi todella kivaa, tosin tunnin leikkimisen jälkeen mun kaveri vanhempana ilmoitti että nyt riittää, on se kummallista kuinka ne vanhat (2.5v) väsyy, mä nuorena kyllä jaksaisin vaikka kuinka. Olen myös saanut samojedin pennusta 3.5kk kaverin, jonka kanssa olemme viikottain leikkineet, välillä on vaan toista vaikea ymmärtää, sillä kun on pystykorvat, kippurahäntä ja vielä kummallinen turkki. Siskoni muusankin näin viikko sitten kyllä oli tosi kivaa.

Olen myös aloittanut marraskuussa uuden harrastuksen. Kolme kertaa olemme päässeet emännän kanssa hakutreeneihin. Kyllähän mä jo pentuna opettelin hakemaan emäntää ja isäntää, mutta nyt mä löydän metsästä ihan uusia ihmisiä ja niillä on aina mulle ihania herkkuja, enää en jaksa pitää edes kiirettä emännän luokse. Keskilinjalle onkin sitten kova kiire, koska sieltä pääsee metsään hakemaan uusia ihania ihmisiä.

Milan kanssa leikitään lähes viikottain. Mila on kasvanut jo kovasti. Olemme käyneet yhdessä lenkeilläkin, kun Milaa ei enää pelota lähteä pihasta. Kävin myös merkkaamassa Milan kodissa, kun emäntä oli toisessa huoneessa, vissiin ei emäntä ollut kovin innoissaan, mut pitihän mun koittaa kun Milakin saa pissailla sisälle.

Ei kommentteja: